17 255
17 255

Munakääryle, täytetty sienillä ja kinkulla

Raaka-aineet

5 kanamunaa
5 dl vettä
2 dl vehnäjauhoja
2 rkl öljyä
½-1 tl suolaa
½ dl perjiljaa
täyte:
1 pss kinkkusuikaleita
1-2 dl tatteja tai muita sieniä
½ sipulia
½ ras tuorejuustoa esim poroa
mustapippuria ja suolaa tarvittaessa
juustoraastetta

Jaa resepti

Ohje

Voitele vähän öljyllä leivinpaperia ja  vuoraa uunipelti. Vatkaa munienrakenne rikki ja lisää neste, suola ja persilja, sekoita hyvin ja sitten lisää jauhot ja öljy. Sekoita niin että tulee tasainen taikina. Anna hetki turvota n 10 min riittää.

Paista pohja 225 asteessa n 20 min.

Käsittele sienet ja paista pannulla sipulin kanssa, mausta mustapippurilla.

Lisää pannulle porotuorejuusto ja ehkä loraus vettä jos on liian tiukkaa.

Levitä täyte vähän jäähtyneelle tortunpinnalla ja lisää kinkkusuikaleet sekä vähän juustoraastetta. Kääri rullalle leivinpaperia apuna käyttäen. Ripottelle vielä tortun pintaan juustoraastetta ja pistä uuniin sen verran että juusto sulaa. Tarjoile vaikka salatin seurana.

Tortun voi tehdä etukäteen ja kuorruttaa ja lämmittää vasta sitten kun aikoo tarjoilla. Pidä kuitenkin huoli siitä että torttu on lämmin kauttaaltaan jos et tarjoile sitä kylmänä.

Tähänhän voi laittaa täytteeksi mitä itse haluaa, mutta minulla sattui olemaan näitä kaapissa juuri tämän verran.

Samankaltaisia reseptejä

  • 1 0 Minimunakkaat kinkulla
  • 2 1 Punaviinirisotto sienillä
  • 3 3 Pikkulampaan lihapullat sienillä
  • 4 3 Sienimuhenoksella täytetty munakasrulla
  • 3 4 Täytetty patonki
  • 0 1 Tuhdilla tonnikalakastikkeella täytetty ciabatta

Kommentit

naija
Tämän voi syödä alkupalana, iltapalana, saunaillassa tai ihan vaikka lounaaksi, miksei myös ottaa retkelle mukaan :o)

Kaipaatko odotellessasi ruoan valmistumista jotain katsottavaa Telkusta? Täältä löydät etsimäsi: TV-ohjelmat tänään