Samankaltaiset reseptit

Kumppanit

Viikon reseptivinkki

Seitan

 

Kirjaudu kopioidaksesi resepti pöytälaatikkoosi.

Jaa: Del.icio.us (Mitä nämä ovat?)

Raaka-aineet

2,5 dl

vettä

 
 

3 rkl

öljyä

 

2 rkl

soijakastiketta

 

2 rkl

punaviinietikkaa

 
 

3 dl

vehnägluteenijauhoja

 

2 rkl

jauhelihamaustetta

 

1 rkl

paprikajauhetta

 
 

1 rkl

yrttisekoitusta, esim.
basilikaa, oreganoa,
persiljaa, timjamia

 

2 ltr

vettä

 
 

1

kasvisliemikuutio

 

laakerinlehtiä

 

maustepippureita

 
 

Ohjeet

6 annosta

Seitan on lihamaista, pelkästä vehnägluteenijauhosta ja nesteestä vaivattua taikinaa, jonka saa maustettua mieleisekseen. Vehnägluteenijauhoa saa yleensä kaikenlaisista luomukaupoista ja Punnitse ja säästä -ketjun kaupoista. Seitania valmistavat ainakin lihamaista koostumusta pelkäämättömät vegaanit, jotka voivat sen avulla päästä nostalgisoimaan vaikka sellaisilla perinneruoilla kuin karjalanpaisti. Hyvvää ja kokeilemisen arvoista se on minustakin, vaikka en ihan vegaani olekaan.


Seitan -sana on tietääkseni nykyjapania ja tarkoittaa "pelkkää proteiinia". Valmiin maustetun ja keitetyn seitanin voi paloitella haluamansa kokoisiksi ja mallisiksi paloiksi ja käyttää miten vaan.


Seitanin teko-ohje on simppeli: 1 osa nesteitä, eli vettä, öljyä, punaviinietikkaa ja soijakastiketta sekoitetaan kulhossa yhteen osaan keskenään sekoitettuja vehnägluteenijauhoja ja mausteita.n Sekoittamisessa pitää olla melko ripeä, sillä gluteenijauho jämähtää melko nopeasti nesteen imettyään. Kannattaa siis mitata kuivat ja nesteet siis erilleen ja sekoittaa ne jo valmiiksi. Kun taikina on valmis. siitä muodostetaan pienen nyrkin kokoisia palloja, joita keitetään maustevedessä n. 30-40 min.


Sen jälkeen seitan on valmis paloiteltavaksi ja vaikka pakastettavaksi tulevaa inspistä varten. Esim. helppoa on paistella seitanpaloja vielä öljyssä pannulla rapeaksi tai tehdä "läskisoosia" tai leivitettyjä pihvejä tai seitanjuurespataa tai grillivartaita tai karjalanpaistia tai mitä vaan. Miun täytyy yrittää muistaa ottaa kuvakin tänne joku kerta..

Vinkki! Lataa Kotikokki.net-haku omaan selaimeesi ja etsi Kotikokki-ruokaohjeita suoraan selaimen oman hakukentän kautta! Hae Kotikokki-pikahaku tältä sivulta.

Kommentit

 

Aika jännä ohje! Mukava, kun laitoit sen, Mehukatti! Sopii varmaan keliaakoille?

Aura 28.04.2008 klo 16:07

Kiitos palautteesta. Keliaakikon kannattaa varmaan pysyä erossa seitanista.... :)

Mehukatti 01.05.2008 klo 12:58

Tätä vois kokeilla vaikken sitä "lihamaisuutta" kaipaa, mutta mielenkiinnosta.. ja ilman jauhelihamaustetta ;)

Teya 09.07.2008 klo 12:08

Onpahan mielenkiintoinen resepti! Tata taytyy kylla kokeilla! Tulisi vahan vaihtelua tuohon soijarouheeseen ja -suikaleisiin.

Ville K. 09.07.2008 klo 13:29

Vain rekisteröityneet käyttäjät voivat kommentoida. Ole hyvä ja kirjaudu sisään.