Kumppanit

Viikon reseptivinkki

Rukiinen mustikkapiirakka

Kirjaudu kopioidaksesi resepti pöytälaatikkoosi.

Jaa: Del.icio.us (Mitä nämä ovat?)

Raaka-aineet

100 g

rasvaa

 
 

1 dl

sokeria

 
 

1

muna

 
 

1½ dl

vehnäjauhoja

 

1 dl

ruisjauhoja

 

1 tl

leivinjauhetta

 
 

täyte:

 

n.7 dl

mustikoita

 
 

2 rkl

perunajauhoja

 

½ dl

sokeria

 
 

1 tlk (2dl)

kermaviiliä

 
 

1

muna

 
 

½ dl

sokeria

 
 

2 tl

vaniliinisokeria

 

Ohjeet

Sekoita rasva ja sokeri vatkaimella. Lisää muna, vielä voimakkaasti vatkaten. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää joukkoon. Sekoita. Levitä taikina voidellun piirakkavuoan pohjalle ja reunoille.


Sekoita mustikoiden joukkoon perunajauhot sekä sokeri ja kaada se pohjan päälle.


Sekoita kermaviiliin muna ja sokerit ja levitä se mustikoiden päälle.


Paista uunin alimmalla tasolla 200`c vajaa ½ tuntia.


Ohje Pirkka



Minun muunnos, kun tein ohjeen kaksinkertaisena ja mustikkahillolla.


Käytin margariinia vajaa 150g ja öljyä ½ dl. Muut pohjan aineet samoina.


Päälle n.3dl mustikkahilloa ja perunajauhoja 4-5 kukkuraista lusikallista siivilöitynä hillon sekaan. Sokeria vajaa ½ dl (riippuu hillon makeudesta).


Kermaviilisatsin tein samana, ilman sokeria.


Vuoka (31x23cm) eli reilumpi kuin pyöreä piirakkavuoka, mutta kaksinkertaisena taikina ei riitä pellille.


Paistoaika n,½ tuntia, ehkä hieman reilu.


Vinkki! Lataa Kotikokki.net-haku omaan selaimeesi ja etsi Kotikokki-ruokaohjeita suoraan selaimen oman hakukentän kautta! Hae Kotikokki-pikahaku tältä sivulta.

Kommentit

 

Mustikkapirakka iiihanaa! :-)

Aura 16.04.2008 klo 20:51

Kuulostaa hyvältä toi ruisjauho, menee kokeiluun. kiitos ohjeesta

naija 16.04.2008 klo 21:11

Ja maistui tervelliseltä ;)

Mailo 16.04.2008 klo 21:12

Tät voiskin koklata ku löytys mustikka hilloo joka vaan pyörii tuolla kaapin perukoilla :)

mari76 16.04.2008 klo 21:14

Niin se meilläkin teki.. se mustikkahillo.

Mailo 16.04.2008 klo 21:15

nammmmm... tätäkin kokeillaan :)

Fitney 16.04.2008 klo 22:58

Herkun näköistä!Täytyy kyllä kokeilla..Nam! =)

petra 17.04.2008 klo 06:58

Aika samantapainen ohje kun sain äidiltäni...ja se on ikivanha ohje. Täytyykin kaivaa esiin.

Teya 17.04.2008 klo 17:32

varmasti kokeillaan:)

askelmittari 18.04.2008 klo 08:57

nam

jadessa 19.08.2008 klo 02:07

Vain rekisteröityneet käyttäjät voivat kommentoida. Ole hyvä ja kirjaudu sisään.