87 944
87 944

Mummo Ankan omenapiiras

12 annosta 30 - 60 min

Raaka-aineet

taikina:
4 dl vehnäjauhoja
2 rkl sokeria
150 g margariinia
½ dl kylmää vettä
TÄYTE:
1 kg hapahkoja omenia
½ sitruunan mehu (n.½dl)
dl sokeria
rkl vehnäjauhoja
tl kanelia
1 tl vaniliinisokeria
25 g voita tai margariinia
LISÄKSI:
kanelilla ja vanilliinisokerilla maustettua kermavaahtoa,vaniljakastiketta tai j

Jaa resepti

Ohje

-Mittaa jauhot, sokeri ja kylmä margariini monitoimikoneen kulhoon.

-Sekoita nopeasti ryynimäiseksi seokseksi. Lisää vesi ja sekoita tasaiseksi taikinaksi.

-Anna taikinan levätä muovikelmuun käärittynä jääkaapissa täytteen valmistamisen ajan.

-Kuori omenat ja poista siemenkodat. Kuutioi ne ja mausta sitruunan mehulla.

-Sekoita sokeri, jauhot, kaneli ja vanilliinisokeri keskenään.Sekoita seos omenoiden joukkoon.

-Kauli taikinasta kaksi pyöreää levyä, halkaisijaltaan noin 33 cm. Nosta toinen taikinalevy kaulimen avulla piirakkavuokaan (halkaisija 26 cm), reuna saa ulottua noin 1/2 cm piirakkavuoan reunan yli.

(Älä painele taikinaa tiukasti kiinni reunoihin.)

-Levitä täyte vuokaan ja leikkaa päälle muutama voinokare.Nosta toinen taikinalevy kanneksi. Käännä kansilevyn reuna pohjalevyn ja piirakkavuoan reunojen väliin, jolloin reunasta tulee tasainen.

-Jos haluat piirakasta korkeareunaisen, painele se vielä sormin pohjalevyn kanssa aaltoilevaksi.

-Pistele piirakan pinta haarukalla. Paista 200-asteisen uuninalimmalla tasolla noin 35 minuuttia. Tarjoa haaleana vaniljajäätelön, vaniljakastikkeen tai kanelilla ja vanilliinisokerilla maustetun kermavaahdonkanssa.

Samankaltaisia reseptejä

  • 4 7 Ranskalainen omenapiiras eli tarte tatin
  • 0 0 Apple pie, omenapiiras amerikkalaisittain
  • 5 4 Amerikkalainen omenapiiras 15.09.08
  • 1 1 Sitruunainen omenapiiras
  • 4 3 Amerikkalainen omenapiiras
  • 1 1 Makoisa omenapiiras

Kommentit

mari76
Mummo Ankan omenapiiras - se jota Akun veljenpojat aina syövät mummon ikkunalaudalta

Kaipaatko odotellessasi ruoan valmistumista jotain katsottavaa Telkusta? Täältä löydät etsimäsi: TV-ohjelmat tänään