|
|
||
Samankaltaiset reseptit
Kumppanit
Mansikkamarenki Unelma
Raaka-aineet
5 |
valkuaista
|
|
hyppysellinen suolaa |
n 1/2 pkt |
mansikanmakuista |
4 tl |
maissijauhoja tai |
2 tl |
mansikkasiideriä tai |
|
päällinen: |
1 tlk |
vaahtoutuvaa |
|
mansikoita,pensasmustikoita,vadelmia |
|
|
Ohjeet
Valkuaiset vatkataan kevyesti, lisätään ripaus suolaa, tomusokeria,maissijauhoja ja siideri. Jatketaan valkuaisen vatkaamista, että vaahdosta tulee kova.
Voitele pyöreä vuoka hyvin ja lisää vaahto vuokaan. Paista 150 asteessa noin 1-1 1/2 tuntiin. Kumoa kakku kauniiseen tarjoilulautaselle ja vatkaa kerma vaahdoksi. Laita kerma kakunpäälle ilmavasti ja siihen runsaasti marjoja tai hedelmiä. Koristele vielä lopuksi mansikanlehdillä.
Huom. tätä kakkua ei saa paistaa kuivaksi vaan pitää olla sisältä sellainen sienimäinen.
Kommentit
Tämä on muunnelma Aatoksen Unelmasta. Nimikin jo kertoo, että unelma on ja shampanjan kanssa sopii hyvin tai kuohuviinin kanssa.
Tekijän kommentti
Jopas sitä ollaan kesäisissä tunnelmissa! Ihanaa!
Påla 05.04.2008 klo 20:16
Kyllä, ostin tuoreita mansikoita (ulkolaisia kylläkin) olivat ihan hyviä kun nappas mansikkaremaa mukaan ja kakkua. Muita koristeita ei tänään löytynyt. ihana, makeeta ja niin kesän tuoksua.
naija 05.04.2008 klo 22:16
Vain rekisteröityneet käyttäjät voivat kommentoida. Ole hyvä ja kirjaudu sisään.
Sulje ikkuna