Uunijäätelöt

2 annosta Alle 15 min

Raaka-aineet

2 digestive-keksiä (tai muita makusi mukaan)
hedelmiä paloina (säilykehedelmätkin käyvät)
kermajäätelöä
2 kananmunan valkuaista eroteltuna
n. 1/2 dl tomusokeria tai hienoa taloussokeria

Jaa resepti

Ohje

Laita uuni mieluiten grillitoiminnolle kuumenemaan 250 asteeseen.

Tarvitset kaksi uunin kestävää annoskulhoa.

Vatkaa valkuaiset ja sokeri (lisäten vähitellen valkuaisten joukkoon) kovaksi marengiksi. Marenki on hyvää kun kääntäessäsi kipon alaspäin, vaahto ei liiku. (HUOM: Näistä kahdesta valkuaisesta tulee marenkia näihin annoksiin hieman liikaa, mutta yhdestä valkuaisesta taas mielestäni liian vähän. Voit ylimääräisestä pursottaa marenkeja leivinpaperilla vuoratulle uunipellille ja paistaa ne uunijäätelöiden jälkeen.)

Murenna yksi keksi molempien kuppien pohjalle. Annostele päälle hedelmiä.

Paloittele kermajäätelöä hedelmien päälle, niin paljon kuin kippoihin mahtuu. 

Lusikoi (tai jos haluat kauniimman lopputuloksen, pursota) päälle marenkia. Varmista, että marenki peittää jäätelön kokonaan reunoiltakin.

Paista uunissa noin 3-5 minuuttia tai kunnes marenki on kauniisti ruskehtunut päältä. Tarjoa heti.

Samankaltaisia reseptejä

Kommentit

Kaipaatko odotellessasi ruoan valmistumista jotain katsottavaa Telkusta? Täältä löydät etsimäsi: TV-ohjelmat tänään