Voileipäkakku kylmäsavuporosta

10 annosta

Raaka-aineet

16-20 kpl isoa paahtoleipäviipaletta
Kostutukseen
3,5 dl liha- tai kasvislientä
Täyte 1
200 g ruohosipulituorejuustoa
1 maustekurkku pieninä kuutioina
1/2 ruukkua ruohosipulia
1 tl Dansukker Fariinisokeria
Täyte 2
200 g ranskankermaa
50 g poron kylmäsavupaistia
0,5 kpl punainen paprika
mustapippuria myllystä
1 dl persiljaa silputtuna
Pinnalle
300 g ranskankermaa
400 g majoneesia
100 g poron kylmäsavupaistia
5-10 kpl miniluumutomaattia
ananaskirsikoita
ruohosipulia

Jaa resepti

Ohje

Leikkaa leivistä reunat. Vuoraa halkaisijaltaan 25-26 cm irtopohjakakkuvuoan pohja leivinpaperilla. Asettele leivät vuokaan vieretysten ja paloittele reunoille paloja siten, että saat kolot täytettyä.

Valmista täytteet. Jauha 1-täytteen raaka-aineet tasaiseksi seokseksi sauvasekoittimella.

Sekoita 2-täytteen ruohosipulituorejuuston joukkoon pieneksi kuutioitu maustekurkku, hienonnettu ruohosipuli ja fariinisokeri.

Kostuta leipäkerros kevyesti liha- tai kasvisliemellä. Jaa puolet porotäytteestä leiville ja levitä tasaiseksi. Laita kerros leipiä, kostuta ja laita puolet toisesta täytteestä leipien päälle. Tee samoin, kunnes täytteet ja leivät ovat kaikki vuoassa. Suojaa kelmulla ja anna kakun vetäytyä jääkaapissa muutama tunti tai yön yli.

Vapauta kakkuvuoan reunat ja irrota kakku vuoasta. Siirrä se tarjoiluvadille. Vatkaa ranskankerma ja majoneesi sekaisin ja levitä kakun pinnalle ja reunoille. Voit myös pursottaa reunat pienellä pursotinterällä. Koristele savupororuusukkeilla, miniluumutomaateilla, ananaskirsikoilla ja ruohosipulilla.

Voileipäkakut ovat juhlien suosikkeja! Täytteitä voit muuntaa makuusi sopivaksi. Käytä erilaisia tuorejuustoja ja sulatejuustoja täytteeseen tai pinnalle, vaihda savuporo palvikinkkuun tai savukalaan ja koristele mielesi mukaan.

Kommentit

Kaipaatko odotellessasi ruoan valmistumista jotain katsottavaa Telkusta? Täältä löydät etsimäsi: TV-ohjelmat tänään