Kumppanit

Kääretorttu IV Metsänvartijalta varastettu

Kirjaudu kopioidaksesi resepti pöytälaatikkoosi.

Jaa: Del.icio.us (Mitä nämä ovat?)

Raaka-aineet

kreemi:

 

1 dl

sokeria

 
 

0,5 dl

kaakaojauhetta
sokeroimatonta

 

1 dl

kermaa

 
 

2 kpl

keltuaista

 
 

150 g

suolatonta voita
(tavallinen käy, mutta
vaahto on pehmeää ja
ihanaa suolattomall

 

2 kpl

valkuaista

 
 

1 tl

vaniljasokeria

 

pohja:

 

4 kpl

munaa

 
 

1 dl

sokeria

 
 

1 dl

vehnäjauhoa

 

1 dl

kaakaojauhetta
sokeroimatonta

 

1 tl

leivinjauhetta

 
 

pohjaan hilloa (vadelma
minun vakio)

 

Ohjeet

Tee kreemi ensin.


Sekoita sokeri ja kaakaojauhe keskenään. Lisää paksupohjaiseen pieneen kattilaan ketuaiset ja kerma ja sokerikaakao. Lämmitä rauhallisesti koko ajan sekoittaen. Suosittelen ettei liesi ole täydellä teholla.


Lämmitä kunnes paksunee ja viimeistään kun kuplahtaa lopeta. Nosta kattila liedeltä ja sekoittele vielä vähän ja anna jäähtyä.


Vispaa pehmeä voi vaahdoksi ja lisää vaahtoon koko ajan sekoittaen jäähtynyt kiisseli ja valkuaiset.


Sekoita tasaiseksi ja jätä odottamaan.


Voitele ja leivitä leivinpaperi tai uunipannu/pelti


Pohja:


Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi.


Lisää siivilän läpi keskenään sekoitetut kuivat aineet ja sekoita varovasti ne taikinaan. Silikoninen pallovatkain paras.


Levitä taikina leivitetylle paistoalustalle. Paista 200 astetta 6-10 min. Riippuu uunista.


Älä kuitenkaan yli paista. Riittää kun taikina on kohonnut ja näyttää pinnalta kypsältä. Ei tarvitse ruskistaa.


Levitä hillo heti lämpimän pohjan päälle.


Anna jäähtyä hieman ja lisää sitten kreemi lusikalla.


Kun et ole polttanut pintaa levitys on helppoa. Pinta ei "kuoriudu".


Rullaa ja anna vetäytyä viileässä.


Voit koristella vielä ennen tarjoilua jos haluat.

Vinkki! Lataa Kotikokki.net-haku omaan selaimeesi ja etsi Kotikokki-ruokaohjeita suoraan selaimen oman hakukentän kautta! Hae Kotikokki-pikahaku tältä sivulta.

Kommentit

 

Tämä ohje löytyy kakkuna Metsänvartijalta nimellä Suklaakreemikakku

Tekijän kommentti

Tosi hyvältä tuo näyttää kääretorttunaki :) nami nami..

mari76 07.03.2008 klo 14:02

Maistaisin....näyttää todellakin herkulta!!!

Teya 07.03.2008 klo 18:13

Jääkaapissa kun kovettuu, on kuin tryffelisuklaata....

metsänvartija 07.03.2008 klo 19:57

ohueksi siivutettu säilykepäärynä sopii myös hyvin sinne täytteeksi...

metsänvartija 07.03.2008 klo 19:58

Tuo päärynä on pakko kokeilla! tv lynx

Lynx 07.03.2008 klo 20:17

no ei muuta sitten kun vaan tekemään, on hyvää =)

CcarmenN 01.04.2008 klo 18:01

( Nauraa) Voi että ei voi kun peukun antaa! Hyvä Lynx.

peetu1 19.11.2008 klo 09:43

Vain rekisteröityneet käyttäjät voivat kommentoida. Ole hyvä ja kirjaudu sisään.