|
|
||
Hae muita reseptejä
Samankaltaiset reseptit
Kumppanit
Charlotte-russe
Raaka-aineet
Ohjeet
12 annosta
Kääretorttu: Vatkaa kananmunat ja sokeri vaaleaksi vaahdoksi. Lisää vaahtoon keskenään sekoitetut vehnäjauhot ja leivinjauho. Kaada taikina leivinpaperilla vuorattuun uunipeltiin ja paista 200 asteessa uunissa noin 10 minuuttia.
Ripottele leivinpaperille hienoasokeria ja kumoa kypså torttupohja sokerin päälle. Peitä pohja leivinliinalla ja jäähdytä.
Levitä vadelmahillo pohjalle ja kääri torttu tiukaksi rullaksi.
Laita se jääkaappiin vetäytymään. Leikkaa torttu noin 1 cm paksuiksi viipaleiksi ja vuoraa niillä noin 3 litran vetoinen kulho.
Vadelmakermahyytelö: Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen. Vaahdota kerma sekä vaniljakastike. Laita rahka suureen kulhoon ja sekoita se hieman notkeammaksi. Kuumenna marjamehu kattilassa ja sekoita joukkoon sokeri sekä liotetut liivatteet. Sekoita rahkan joukkoon vadelmat sekä liivateliemi. Lisää joukkoon myös kerma sekä vaniljavaahto. Kaada seos kulhoon kääretorttuviipaleiden päälle. Hyydytä koko komeus jääkaapissa yön yli.
Tulee 12Kumoa valmis Charlotte-russe vadille ja koristele tuoreilla marjoilla.
Vinkki! Lataa Kotikokki.net-haku omaan selaimeesi ja etsi Kotikokki-ruokaohjeita suoraan selaimen oman hakukentän kautta! Hae Kotikokki-pikahaku tältä sivulta.
Kommentit
Hm. Tämäkin lensi omaan koppaan.
Mailo 25.02.2008 klo 19:11
Joo, mä kirjotin ja sä nautit hedelmän, heh..he..(siis noin humoristisesti sanottuna)
piia58 25.02.2008 klo 19:28
kuinka iso purkki maitorahkaa tähän tarvitaan? 500g vai 250g?
parssi 20.03.2008 klo 18:42
Perusmallia, eli 250g, ei tolla 8:san lehden liivate määrällä puoltalitraa rahkaa hyydytetä, jotta pysyy hyvin "koossa".
piia58 21.03.2008 klo 07:49
Tämä on nyt jääkaapissa hyytymässä :) Huomenna töissä sitten kahvi -aikaan nautiskellaan. Kuva tulee sitten myöhemmin valmiista, kumotusta.
Mailo 10.08.2008 klo 19:21
Hyvää oli ja työkaverit kehuivat. Kuva tulossa, kyllälkin ilman koristemarjoja :( unohdin ne kotia.
Mailo 13.08.2008 klo 18:28
Ooh`Mailo, kiitos kauniista kuvasta! Oon iki onnellinen teistä kaikista!
piia58 23.08.2008 klo 05:56
kiva ohje
jadessan 11.11.2008 klo 23:43
Vain rekisteröityneet käyttäjät voivat kommentoida. Ole hyvä ja kirjaudu sisään.
Sulje ikkuna