Samankaltaiset reseptit

Kumppanit

Viikon resepti

Katso: Tryffelit

Rouheinen leipä, 2 kpl

Kirjaudu kopioidaksesi resepti pöytälaatikkoosi.

Jaa: Del.icio.us (Mitä nämä ovat?)

Raaka-aineet

6 dl

vettä

 

2 rkl

siirappia

 
 

4 tl

suolaa

 

14-15 dl

myllärin
sämpyläjauhoseos
(kokojyväpitoinen)

 

1 ps

kuivahiivaa

 
 

½ dl

kylmäpuristettua
rypsiöljyä

 

Ohjeet

Sekoita valmiiksi kuivahiiva n. puoleen määrään jauhoja eri astiassa.


Laita kädenlämpöinen vesi kulhoon. Lisää kulhoon siirappi ja suola, lisää osa jauho-hiivaseoksesta ja vatkaa vispilällä taikinaa, alusta jauhoja vähitellen. Lisää öljy alustuksen loppupuolella (taikina saa jäädä hiukan pullataikinaa löysemmäksi)


Kohota taikina kaksinkertaiseksi (esim. muovi kulhon päälle ja kulho lämminvesialtaaseen), n. ½ tuntia. (Jauhopussissa lukee että voisi kohottaa myös mikrossa sulatusteholla n. 3 minuuttia, mutta itse en ole koskaan kokeillut).


Kumoa taikina jauhotetulle pöydälle ja jaa kahteen osaan. Leivo kaksi pitkää tai pyöreää rouhelimppua. anna kohota liinan alla lämpimässä esim. lämpimän uunin päällä.


Ennen uuniin laittoa sumuta tai sivele pullasudilla pintaan kosteudeksi vettä. Paista 220 asteisessa uunissa n. 20 minuuttia.


Osan jauhoista voi korvata vehnäjauhoilla jollei halua niin rouheista

Vinkki! Lataa Kotikokki.net-haku omaan selaimeesi ja etsi Kotikokki-ruokaohjeita suoraan selaimen oman hakukentän kautta! Hae Kotikokki-pikahaku tältä sivulta.

Kommentit

 

Ohje on sovellettu leipäkoneella tekemästäni leivästä ja muunneltu uunissa paistettavaksi kahdeksi leiväksi. Leipäkoneen määrät ja suhteet on hiukan eri, samoin siinä täytyy käyttää vehnäjauhoja n. puolet) Aikalailla samalta maistuu (eli hyvältä, koko perhe tykkää *****;)

Tekijän kommentti

Huono kuva tämäkin. Leivät näyttää vähän epämääräisiltäkin, vaikka olivat suunnilleen samankokoisia :( (täytyy ottaa myöhemmin uusi kuva). Kauniimpia tietysti tulee leipävuuassa jos sellainen löytyy

Fitney 17.02.2008 klo 11:59

Vain rekisteröityneet käyttäjät voivat kommentoida. Ole hyvä ja kirjaudu sisään.