Chilillä ja timjamilla maustettua possunfileetä kuorrutetun parsakaalin kera

4 annosta 30 - 60 min

Raaka-aineet

1 pkt possunsisäfileetä
2 dl kermaa
1 kpl parsakaali
2 dl juustoraastetta
0,5 dl persiljaa
voita
ruokaöljyä
sabal oelekia
suolaa
mustapippuria
timjamia
paprikajauhetta

Jaa resepti

Ohje

1. Anna possunfileen olla hetki huoneenlämmössä ennen valmistamista ja poista lihasta kalvot. 

2. Säädä uuni 200 asteeseen.

3. Kuumenna paistinpannulla 1 rkl voita ja 1 rkl ruokaöljyä. Paista possunfilee kaikilta puolilta, niin että lihaan tulee kauttaaltaan kaunis ruskea pinta. Laita possunfilee voideltuun pieneen uunivuokaan ja lisää mausteeksi 2 rkl sambal oelekia, 1 tl suolaa, 1 tl mustapippuria ja 1 tl timjamia. Voit laittaa fileeseen lämpömittarin. Laita vuoka uuniin. 

4. Kiehauta vesi isossa kattilassa ja lisää 1 rkl suolaa. Huuhtele 1 parsakaali huolellisesti ja leikkaa kaali pieniksi paloiksi. Laita palat kiehuvaan veteen ja anna kiehua noin 5 minuuttia.

5. Voitele uunivuoka ja levitä parsakaalinnuput vuoan pohjalle.

6. Sekoita keskenään 2 dl juustoraastetta, 25 g voita, ½ dl persiljaa ja 1 tl paprikajauhetta ja nostele seos parsakaalin päälle.

7. Kun possunfilee on paistunut uunissa 15 minuutin ajan, lisää 2 dl kermaa possunfileen päälle. Nosta parsakaalivuoka uuniin. Anna vuokien olla uunissa vielä noin 10 minuuttia.

8. Anna possunfileen jäähtyä hieman ja leikkaa filee noin 1 cm paksuiksi viipaleiksi. 

9. Laita viipaloitu possunfilee takaisin uunivuokaan. Tarjoile possunfilee kuorrutetun parsakaalin ja uunivuoassa valmistuneen kastikkeen kera.

Tämä on yksi monista resepteistä Kotikokin Ruokakassissa, joita toimitetaan sadoille perheille. Haluaisitko sinäkin saada viikon päivälliset valmiiksi suunniteltuina raaka-aineineen kotiovellesi? Lue lisää: kotikokki.net/ruokakassi.

Samankaltaisia reseptejä

  • 0 0 Jauhelihapihvit lämpimällä tomaatti-paprikasalsalla riisin ja parsakaalin kera
  • 0 0 Possua parsakaalin kera
  • 1 0 Pekoniset jauhelihapihvit puolukkahillon ja parsakaalin kera
  • 4 0 Broilerigratiini kukka- ja parsakaalin kera á la chef Tapsa
  • 2 2 Limellä ja chilillä maustettua lohta lämpimän salaatin ja avokadotahnan kera
  • 1 0 Possun ulkofilee juustolla kuorrutetun fenkolin ja sinihomejuustokastikkeen kera

Kommentit

Mr.Ruokakassi
Parsakaalin seuraksi voit halutessasi lisätä esim. kukkakaalia.

Kaipaatko odotellessasi ruoan valmistumista jotain katsottavaa Telkusta? Täältä löydät etsimäsi: TV-ohjelmat tänään