Samankaltaiset reseptit

Kumppanit

Viikon reseptivinkki

Jouluiset broilerin rintafileet

Mango Possupaisti

 

Kirjaudu kopioidaksesi resepti pöytälaatikkoosi.

Jaa: Del.icio.us (Mitä nämä ovat?)

Raaka-aineet

n. 1 kg

porsaan ulkofilepala
maustamaton !

 

MARINAADI:

 

1 dl

soijakastiketta

 

1 dl

öljyä

 

1 dl

punaviinietikkaa

 
 

1 dl

kahvia (keitettyä)

 

3

murskattua valkosipulin
kynttä

 
 

1 rkl

koriantereita
murskattuna

 

mustapippuria myllystä

 
 

suolaa

 

MAUSTESEOS:

 

1 rkl

hunajaa

 
 

1 rkl

dion sinappia

 

1 rkl

mango sosetta

 

4 rkl

persiljasilppua

 
 

1

sitruunan kuori
raastettuna

 

1 rkl

chilijauhetta tai
rouhetta (maun mukaan)

 

tabascoa (maun mukaan)

 

LISÄKSI:

1 tuore mango lohkoina
(säilyke käy myös)

 

peruna ja porkkana
lohkoja

 

oliiviöljyä

 

rosmariinia

 
 

merisuolaa

 

paprikajauhetta

 
 

Ohjeet

4 annosta

Sekoita marinaadi ainekset, laita liha yöksi maustumaan siihen. Ota lämpenemään pari tuntia ennen valmistusta. Pyyhi liiat mausteet pois.

Ruskista liha pannulla joka puolelta kauniin ruskeaksi.

Tee mausteseos sekoittamalla ainekset keskenään. Aseta liha uunivuokaan rasvapuoli ylöspäin. Tee terävällä veitsellä (mattoveitsi on hyvä) 3-4 syvähköä viiltoa paistin pintaan. Valele mausteseoksella ja laita viiltoihin mangosuikaleet. (Lopun mangon voi laittaa juuresten sekaan).

Laita 200 asteiseen uuniin puoleksi tunniksi, pannun huuhdelientä voit lirauttaa mukaan.

Kuori ja kuutioi sillä välin vihannekset reiluiksi paloiksi, kuullota hetki paistinpannulla voi-öljy seoksessa, mausta suolalla ja paprikajauheella, heitä sekaan rosmariinin lehtiä.

Ota paisti uunista, kaada juurekset ympärille ja takaisin uuniin vielä n. tunniksi. (jos tarvetta lirauta tilkka lihalientä vuokaan) Alenna lämpö 175 ! Leikkaa valmis paisti siivuiksi ja tarjoile.

Vinkki! Lataa Kotikokki.net-haku omaan selaimeesi ja etsi Kotikokki-ruokaohjeita suoraan selaimen oman hakukentän kautta! Hae Kotikokki-pikahaku tältä sivulta.

Kommentit

 

Voi maustaa melko tuliseksi.

Tekijän kommentti

Vain rekisteröityneet käyttäjät voivat kommentoida. Ole hyvä ja kirjaudu sisään.