Kumppanit

Viikon reseptivinkki

Jouluiset broilerin rintafileet

Kaalikääryleet

Kirjaudu kopioidaksesi resepti pöytälaatikkoosi.

Jaa: Del.icio.us (Mitä nämä ovat?)

Raaka-aineet

kaalinkerä

 

suolaa

 

500 gr

jauhelihaa

 
 

1 pssi

sipulikeittoainesta

 

1

muna

 
 

maustepippuria

 
 

1-2 dl

kaalinkeittolientä

 

1-2 dl

kermaa

 
 

1-2 dl

keitettyä riisiä tai
ohrasuurimoita

 

siirappia

 
 

voita

 
 

kasvislientä

 

Ohjeet

4 annosta

Koverra kaalinkannasta sisusta ja laita se kiehumaan kevyesti suolattuun veteen.

Anna kuplia rauhallisesti ja poista lehtiä, kun ne hieman pehmiävät.

Laita sipulikeittoainekset nesteeseen hetkeksi turpoamaan.

Sekoita jauhelihan joukkoon sipulikeittoaines, muna, pippuria, keitetyt suurimot ja tuoretta sipulisilppua jos haluat.

Lisää nestettä tarpeen mukaan, että saat notkean taikinan.

Laita kaalinlehti laudalle ja haluamasi määrä jauheliha ainesta päälle.

Kääri kääryleitä ja asettele ne voidellulle uunipannulle.

Laita nokare voita jokaisen kääryleen päälle ja siirappia ohuina noroina.

Paista alkuun 200 asteessa, että kääryleet saavat hiukan väriä.

Käännä kääryleitä ja lisää toisellekin puolelle siirappia.

Kaada uunipannun pohjalle vähän kasvislientä

Alenna lämpöä 170 asteeseen ja anna muhia käännellen silloin tällöin.

KUn kääryleet ovat kypsiä, nosta ne tarjoilu astiaan.

Pannulla olevasta liemestä saat oivan kastikkeen kun lisäät siihen ruskeaa kastikesuurustetta ja kermaa.

Tarjoa kääryleet puolukka- tai punaviinimarjahillon ja perunasoseen kera.

Vinkki! Lataa Kotikokki.net-haku omaan selaimeesi ja etsi Kotikokki-ruokaohjeita suoraan selaimen oman hakukentän kautta! Hae Kotikokki-pikahaku tältä sivulta.

Kommentit

 

Mieheni lempparia, ihana ohje jospa osaisin!

suvianne 14.01.2008 klo 19:23

No taatusti osaat, tämä on ohje helpommasta päästä.Paistelin ne just äsken meille illalliseksi.

muari 14.01.2008 klo 19:28

ja vielä tallasiakin nameja :) kyllä olis pakko joskus kokeilla :)

anne 15.01.2008 klo 14:40

Kaalinlehdet voi kiehuttaa edellispäivänä ja keitellä riisinkin valmiiksi, niin ei tunnu sitten niin työläältä.

muari 15.01.2008 klo 14:44

JEP HYVÄ VINKKI..SYKSYN RUOKIA NAM...JA KAALILAATIKKO MYÖS.

peetu1 05.09.2008 klo 09:40

Täytyy taas itsekin tehdä.

muari 07.09.2008 klo 14:10

On nämä kyllä niin sairaan hyviä, että taas on kaali kattilassa... :)

Siipee 06.10.2008 klo 12:25

Eipä ole pitkä aika siitä, kun itsekin tein. Aina ne vain maistuvat.

muari 06.10.2008 klo 13:00

Kiitos , nyt löytyi sellainen kaalikääryleitten ohje jota olen etsinyt .

ampiainen 09.10.2008 klo 12:31

Oleppa hyvä.

muari 09.10.2008 klo 13:17

Kyllä kaalikääryleet maistui , tein ison annoksen .Miniä vei loput et saavat syödä toistekkin. Kyllä kannatta kokeilaa ohjetta .Kiitos paljon muari.

ampiainen 15.10.2008 klo 10:51

Kiva kun onnistuit.

muari 15.10.2008 klo 14:06

Vain rekisteröityneet käyttäjät voivat kommentoida. Ole hyvä ja kirjaudu sisään.