Konjakkipossua cheddarkastikkeella

2 annosta 30 - 60 min

Raaka-aineet

2 kpl possun fileepihviä
puoli pussia lohkoperunoita pakastealtaasta
pakastekukkakaalta
2 rkl konjakkia
2 dl ruokakermaa
1 paketti cheddar sulateviipaleita
suolaa, pippuria, cayennepippuria
voita paistamiseen

Jaa resepti

Ohje

Laita lohkoperunat ja kukkakaalet uuniin ja paista perunapussin kyljessä olevan ohjeen mukaan.

Kaada kerma pieneen kattilaan ja juustot sekaan. Hämmennä ja laita maustetta maun mukaan. Itse pidän tulisesta, joten laitan runsaasti cayennepippuria.

Voita pannuun ja pihvit kaveriksi. Suolaa ja pippuria päälle. Paista lähes kypsiksi jonka jälkeen kaadat 1 ruokalusikallisen konjakkia päälle ja käännät pihvit konjakkipuoli alas, anna tiristä jonkin aikaa ja kaada toinen lusikallinen. Sitten käännät uudelleen. Ota pois pannulta kun ovat kypsiä.

Huom! En ole koskaan liekittänyt, niin en tiedä mikä aste saa konjakin syttymään tuleen, mutta suosittelen pienentämään levyn lämpöä pienemmälle ennen kuin nakkaat konjakit sekaan. Ota varalta kansi lähettyville, jos sattuisi syttymään tuleen. Älä kaada vettä sammuttaaksesi liekkiä vaan tukahduta se.

Samankaltaisia reseptejä

  • 1 4 Kesäkeitto Antin ohjeella
  • 14 9 Schwarzwaldin Tournedos
  • 0 4 Paistetut Kolmen Sipulin Lohkoperunat
  • 5 7 Suikalekastike
  • 6 5 Ulkofilee pihvit ja lohkopotut herkkusieni soosi
  • 33 18 Grilli - Wokki

Kommentit

Kaipaatko odotellessasi ruoan valmistumista jotain katsottavaa Telkusta? Täältä löydät etsimäsi: TV-ohjelmat tänään