Kumppanit

Viikon reseptivinkki

Jouluiset broilerin rintafileet

Kiinalainen grillihärkä

Kirjaudu kopioidaksesi resepti pöytälaatikkoosi.

Jaa: Del.icio.us (Mitä nämä ovat?)

Raaka-aineet

1 kpl

porkkanaa

 
 

100 g

valkokaalia

 
 

6 dl

vettä

 

1 kpl

sipulia

 

3 kynttä

valkosipulia

 
 

400 g

naudan ulkopaistia

 

3 isokokoista

sientä

 

1 tl

sokeria

 
 

1/2 dl

soijakastiketta

 

1 dl

hoisin kastiketta

 

1/2 dl

sherryä

 

1-2 tl

perunajauhoja

 

voita paistamiseen

 
 

basmati tai jasmin
riisiä

 

Ohjeet

6 annosta

1. Paloittele naudan ulkopaisti paloiksi tai suikaleiksi. Mausta suolalla ja mustapippurilla.

2. Pilko porkkana ja kaali.

3. Kiehauta kasarissa tai kattilassa n. 5dl vettä ja laita kasvikset sinne.

4. Pilko sipulit.

5. Ruskista liha pienissä erissä pannulla voin kanssa ja laita vihannesten joukkoon. Paista sen jälkeen sipulit ja laita ne myös sinne.

6. Hauduta noin 20 min.

7.Lisää soija, hoisin ja sokeri.

8. Sekoita 1-2 tl perunajauhoja 1dl kylmää vettä ja sekoita kastikkeeseen.

9. Lisää 1dl vettä ja sherry.

10. Säikäytä sienet nopeasti kuumalla pannulla ja laita kastikkeeseen.

11. Keitä riisi paketin ohjeen mukaan.

Vinkki! Lataa Kotikokki.net-haku omaan selaimeesi ja etsi Kotikokki-ruokaohjeita suoraan selaimen oman hakukentän kautta! Hae Kotikokki-pikahaku tältä sivulta.

Kommentit

 

Vain rekisteröityneet käyttäjät voivat kommentoida. Ole hyvä ja kirjaudu sisään.