|
|
||
Hae muita reseptejä
Samankaltaiset reseptit
Kumppanit
Kirjolohiwokki
Tällä reseptillä ei ole vielä kuvaa.
Kuka
tahansa, joka valmistaa ruokaa tämän
reseptin mukaan, voi ottaa valmiista
tuotoksesta kuvan ja ehdottaa sitä
käytettäväksi reseptin yhteydessä.
Viestin tekstikenttään: 42655
Viestin vastaanottaja:

Ohjeet
Elikkäs pilko ensin paprikat ja sipuli. Itse suosin semmosia pitkulaisia kapeita suikaleita. Pilkon myös kanttarellit aika pieniksi. Sitten riisi kiehumaan, koska muut jutut ei vie paljoa aikaa. Laita paistinpannu tai kasari lämpenemään ja siihen nokare voita. Sitten sienet mukaan saamaan vähän väriä ja makua ja paprikat ja sipulit heti perään. Älä anna kasvisten olla kovin kauaa pannulla, vain sen verran että ne pehmenevät ja sienet saavat vähän väriä. Sen jälkeen laita sienet, paprikat ja sipuli yhdessä lautaselle odottamaan ja toinen lautanen päälle ettei ne ihan jäähdy. Heti kun kasvikset ovat syrjässä laita kalasuikaleet pannulle ja paista niitä pakkauksessa sanottu aika, n. 5-7 minuutttia. Muutaman minuutin paistamisen jälkeen lisää kasvikset ja sitten kookosmaito ja kerma. Käytän vain noin puolet kookosmaidosta, ehkä kaksi desiä ja noin desin kermaa. Tarkoitus on kuitenkin että kalat ja kasvikset suunnilleen peittyvät ja hautuvat. Sitten lisää limen mehun ja sammuta levy kun kalat ovat olleet pannussa noin kymmenen minuuttia. Lautaselle riisiä ja wokkiseos päälle. Myös tämän kanssa maistuu valkoviini.
Teen tätä välillä myös pakastewokvihanneksilla ja silloin laitan ensin kalat ruskistumaan hetkeksi ja lisään sitten vihannekset mukaan ja kun vihannekset on täysin sulaneet niin lisään kookosmaidon ja muut aineet ja annan hautua hetken. Silloin en käytä sieniä mukana.
Vinkki! Lataa Kotikokki.net-haku omaan selaimeesi ja etsi Kotikokki-ruokaohjeita suoraan selaimen oman hakukentän kautta! Hae Kotikokki-pikahaku tältä sivulta.
Kommentit
Tämä ei ole kovin voimakasmausteinen ruoka mutta tykkään siitä kovasti. Kukin lisää suolaa tai esim. sitruunapippuria oman maun mukaan jos ei maistu miltään mutta minulle herkullinen juuri näin.
Tekijän kommentti
Vain rekisteröityneet käyttäjät voivat kommentoida. Ole hyvä ja kirjaudu sisään.
Sulje ikkuna