Riistabroileri

6 annosta 1,5 - 2 h

Raaka-aineet

1,5 kg broilerin nujia / koipireisiä
0,5 dl laimentamatonta sokeroitua mustaherukkamehua
3 dl vettä
2 kpl kanaliemikuutiota
1 tl kuivattua timjamia/ lisäksi tuoretta sekaan
1 rkl soijjaa
2 dl musta pippuri cream bonjour tms.
suppiksia tms. / herkkusieniä

Jaa resepti

Ohje

Laita savipata uimaan kylmään veteen. Valmistan ruokani siinä, kosa ensinnäkin: savipata on halpa. Niitä saa kirpparilta parilla eurolla. Et saa ruokaa kuivumaan siinä, vaikka se olisi yön yli uunissa. Se sopii myös tarjoiluun. Takuuvarmasti onnistuu, kunhan kansi on kiinni ja padassa nestettä.

Ruskista broilerin nuijat, tai nyljetyt koipireidet paistinpannulla rasvassa. Ei väliä onko broisku marinoitu. Koivista kannattaa kuitenkin poistaa nahka ennen paistamista, sekä taittaa ne kahteen osaan. Nuijissa nahka käpristyy paistaessa siten, että sen voi jättää syömättä.

Laita broilerinpalat (savi)pataan. Sekoita paistinpannulla muut ainekset, paitsi kerma/cream frech/smetana tms. Käytä virallista maustemittaa. Tätä reseptiä hiottu jo vuosia. Maista! Lisää liemi broilerin päälle. Laita savipata KYLMÄÄN UUNIIN (ettei se halkea) ja kytke virta 200 puoleksi tunniksi. Vähennä lämpöä. Jos valmistat padan aamulla siten että sinua on töistä palatessa ovella vastassa ihana tuoksu, säädä lämpö 75 asteeseen. Jos perhe huutaa ruokaa, laske lämpö 200 asteesta 150 asteeseen noin tunniksi. Lisää sen jälkeen kerma, jätä kansi pois, ja anna olla 150 asteessa että kastike kiehuu. Jos laitat pelkkää kermaa, kannattaa lisätä vajaa 0,5 tl mustapippuria. Suurusta halutessasi Maizenalla paketin ohjeen mukaan. Tarjoa riistabbroileri perunamuussin ja mustaherukkahyytelön kanssa. Oheen voissa pyöritettyjä pikkuporkkanoita ja raikasta salaattia. Toimii!

Samankaltaisia reseptejä

  • 0 0 Hävyttömän helppo broileriruoka
  • 2 3 Suppilovahverosoossi
  • 8 7 Mustaherukkakakku
  • 6 4 Mustaherukkaglögi
  • 69 7 Perinteinen glögi
  • 5 2 Mustaherukkakiisseli

Kommentit

Kaipaatko odotellessasi ruoan valmistumista jotain katsottavaa Telkusta? Täältä löydät etsimäsi: TV-ohjelmat tänään