Kolmen suklaan kakku

Raaka-aineet

pohja:
250 g taloussuklaata
100 g voita
5 isohkoa kananmunaa
2 dl sokeria
2 dl vehnäjauhoa
1 tl leivinjauhetta
täyte:
1 1/2 dl mustaherukka- tai vadelmahilloa
3 dl mustaherukoita
valkosuklaamousse:
100 g valkosuklaata
2 dl vispikermaa
100 g maustamatonta tuorejuustoa
kuorrute:
100 g taloussuklaata
100 g tummaa suklaata, voi olla leivontasuklaatakin
1 dl kuohukermaa
1 rkl voita

Jaa resepti

Ohje

Leivitä irtopohjavuoka halkaisijaltaan noin 27 centt. vatkaa munat ja sokeri kovaksi vaahdoksi, yhdistä kuivat

aineet ja sekoita tasaiseksi. paista kakkua uunin keskiosassa 200 asteessa noin 30 min. kakku saa jäädä

keskeltä hieman kosteaksi. kumoa ja jäähdytä kakku. valmista valkosuklaamousse mikrossa tms. lisää

vaahdotettu kerma ja tuorejuusto. leikkaa kakku kolmeen osaan. jos pinta on epätasainen käännä kakku

ylösalaisin ja tee pohjasta pinta. sivele kerroksiin hilloa, levitä valkosuklaamousssea ja ripottele marjoja.

anna kakun vetäytyä mielell seuraavaan päivään tai riippuen monenko aikaan päivästä tekee. laita mielell

pieni paino päälle. levitä sitten ohut kerros hilloa kakun pintaan. lohko täytettä varten suklaa kattilaan ja

lisää joukkoon huoneenlämpöinen kerma. kuumenna miedolla lämmöllä koko ajan sekoittaen ja lisää

nokare voita. kaada suklaa hieman jäähtyneenä kakun päälle ja koristele marjoilla tms.

Samankaltaisia reseptejä

  • 4 6 Kolmen suklaan kakku
  • 18 0 Kolmen suklaan kakku
  • 3 1 Kolmen suklaan kakku
  • 1 0 Kolmen suklaan kakku
  • 3 3 Gluteiiniton Limetti-mansikkamoussekakku
  • 2 0 Tattarilasagne ilman pastakonetta

Kommentit

Kaipaatko odotellessasi ruoan valmistumista jotain katsottavaa Telkusta? Täältä löydät etsimäsi: TV-ohjelmat tänään