11 178
11 178

Lohimuffinit

12 annosta 1,5 - 2 h

Raaka-aineet

150 g graavilohta
2 1/2 dl vettä
25 g hiivaa tai 1pussi kuivahiivaa
1 tl suolaa
1 tl sokeria
1 tl rouhittua mustapippuria
2 tl kuivattua tilliä
2 dl hiivaleipäjauhoja
dl vehnäjauhoja
2 rkl öljyä
voiteluun muna tai vaikka kahvia

Jaa resepti

Ohje

Pilko lohi n. 1cm paloiksi. Liota hiiva kädenlämpöiseen veteen. Lisää mausteet. Sekoita joukkoon lohipalat ja alusta taikina hiivaleipä- ja vehnäjauhoilla, niitä vähitellen lisäten. Lisää alustamisen loppuvaiheessa öljy. Kohota taikinaa liinan alla 20-30 min. Leivo taikinasta pyöreitä pullia ja laita mufinivuokiin. Kohota vielä 30 min. ja paista 200 n.20 min. Voitele munalla, valmiit voi koristella mädillä ja tillillä.

Kala hävisi jonnekin, näissä ei näy mitään, maku ja tuosu on hyvä! Kalan palat oli ohuita siivuja, kuten graavisiivut ovatkin, ne leikkasin vielä silpuksi. Ihania uuni- lämpiminä voin ja piimälasin kera!! Laitin hiivaleipäjauhojen tilalle sämpyläjauhoja. Tilliä ei olisi pahitteeksi laittaa hiukan enemmänkin. Paremminkin näitten nimeksi sopisi lohisämpylät.

ohje oli jossain lehdessä, K-kaupan kait.

Samankaltaisia reseptejä

  • 1 1 Pääsiäismallasleipä 6.4.07
  • 3 1 Kokkaajan kokojyväsämpylät/24kpl
  • 0 4 Nallukat
  • 6 5 Rukiiset LohiKupit
  • 0 1 Uusi resepti 12.3.2019
  • 1 0 Lohitartar graavi-ja savulohesta

Kommentit

Kaipaatko odotellessasi ruoan valmistumista jotain katsottavaa Telkusta? Täältä löydät etsimäsi: TV-ohjelmat tänään