Vadelmasydämet

15 annosta 30 - 60 min

Raaka-aineet

pohja
n 4 dl vehnäjauhoja
1 dl perunajauhoa
1 dl sokeria
200 g voita tai margar
täyte
1 1/2 dl kahvikermaa
1 munankeltuainen
2 tl sokeria
1 rkl perunajauhoja
2 tl vaniljasokeria
koristeluun tomusokeria
sydämenmuotoisia metallivuokia,myös muunmuotoiset vuoat käy

Jaa resepti

Ohje

Pohja: Sekoita vehnäj,perunajauh ja sokeri. Paloittele rasva seokseen. Sekoita  tasaiseksi ja anna

taikinan vetäytyä jääkaapissa noin puoli tuntia.

Täyte: Sekoita kaikki ainekset vaniljasokeria lukuun ottamatta kattilassa. Hauduta paksuksi koko ajan

sekoittaen.

Jäähdytä seos kylmässä vesihauteessa.Mausta vaniljasokerilla ( pieni löräys sitr mehua sopii myös )

Säädä uuni 200 asteeseen.Kauli taikinasta noin 2 mm:n paksuinen levy. Voitele vuoat ja painele noin

puolet taikinoista niiden pohjalle.

Täytä vuoat vaniljatäytteellä ja peitä taikinakuorella. Pane vuoat pellille ja paista uunin alaosassa noin

15 min. Kumoa vuoat lämpiminä varovasti. Anna jäähtyä. Siivilöi sydänten päälle tai minkä muotoinen

vuoka onkin tomusokeria juuri ennen tarjoilua. Vaniljasydämet voi valmistaa edellisenä päivänäkin.

HALUTESSA voi käyttää SITRUUNATÄYTETTÄKIN jolloin vatkaa 2 kanamunaa, 1 dl sokeria sekä yhden

sitruunan mehu ja raastettu kuori kattilassa.Hauduta edelleen kattilassa koko ajan sekoittaen,anna

myös jäähtyä hieman.Lisää senjälk n 50 g sokeria ja anna jäähtyä. Vatkaa 1 dl kermaa vaahdoksi

ja lisää täytteeseen....

Samankaltaisia reseptejä

  • 5 1 Mokkapalatorttu
  • 5 7 Hovi-banaanitorttu
  • 3 3 Gluteiiniton Limetti-mansikkamoussekakku
  • 5 0 Helppo makea piirakka!
  • 3 4 Vanilijasydämmet
  • 2 0 Tattarilasagne ilman pastakonetta

Kommentit

maaruska
vaikka valmistukseen meneekin jonkinverran aikaa hyviä ovat ja kumpiakin täytteitä olen testannut vaihtelun vuoksi ja annoksesta tulee aika hyvä määrä....syntymäpäivä kutsuilla tarjosin näitä ja kovasti kehuttiin....olen laittanut annoksen yleensä yhteen sydämen muotoiseen vuokaan mutta välillää sydämen muotoisiin metallivuokiinkin.

Kaipaatko odotellessasi ruoan valmistumista jotain katsottavaa Telkusta? Täältä löydät etsimäsi: TV-ohjelmat tänään