120 189
120 189

Jauhelihatortillat uunissa

10 annosta

Raaka-aineet

800 g naudan jauhelihaa
1/2 valkosipulia murskaa kynnet
1 lihaliemikuutio
1 prk tomaattimurskaa
2 rkl pippurisekoitusta
1 rkl basilikaa
1 dl chilituorejuustoa
12 dl kermajuustoraastetta
chilioliiviöljyä
paistoon rypsiöljyä
4 dl porkkanoita ohuina suikaleina
4 dl sipulia ohuina suikaleina
2 rkl hunajaa
18 kpl suuria tortillalevyjä

Jaa resepti

Ohje

Ruskista jauhelihat, lisää mausteet. Esikypsennä porkkanat ja sipulit eri pannulla, mausta ne hunajalla ja lisää paistettujen jauhelihojen sekaan.

Raasta juusto. Sekoita 3 dl juustoraastetta jäähtyneen täytteen sekaan ja jätä loput raasteesta kuorrutteeksi rullien pinnalle. Mausta kuorruteraaste lorauksella chilioliiviöljyä.

Kostuta vedellä tortillataikinalevyt, lisää täyte ja rullaa pillille leivinpaperin päälle vieri viereen. Ripottele pinnalle juustoraasteet ja paistele 200 asteessa kunnes juusto saanut vähän väriä.

Erilaiset tortillat, käteviä lämmittää jälkeenkinpäin vaikka mikrossa.

Tästä määrästä riittää isommallekin porukalle, sen verran täyteläisiä on. Kaveriksi jotain raikasta salaattia.

Samankaltaisia reseptejä

  • 1 2 Broileritortillat uunissa
  • 6 2 Jauhelihatortillat
  • 5 2 Jauheliha-kaalileivät uunissa
  • 5 3 Jauhelihatortillat uunissa
  • 1 1 Jauhelihatortillat
  • 0 0 Mausteiset, nopeat tortillarullat uunissa

Kommentit

Kaipaatko odotellessasi ruoan valmistumista jotain katsottavaa Telkusta? Täältä löydät etsimäsi: TV-ohjelmat tänään