Pizza kaasugrillissä

3 annosta 30 - 60 min

Raaka-aineet

2,5 dl kylmää vettä
25 g tuoretta hiivaa
2 rkl auringonkukka- tai rypsiöljyä
1/2 rkl sokeria
1 rkl merisuolaa
6 dl hienoja vehnäjauhoja
tomaattikastike (kolmeen pizzaan)
6 dl tomaattimurskaa
1/2 dl oliiviöljyä
1-2 rkl suolaa
basilikaa
timjamia
täyte (kolmeen pizzaan)
400 g mozzarellaraastetta
175 g parmankinkkua / ilmakuivattua kinkkua
tuoretta rucolaa
mustapippurirouhetta myllystä

Jaa resepti

Ohje

1. Sekoita hiiva kylmään veteen ja lisää sokeri sekä öljy.

2. Lisää nesteeseen 3 dl jauhoista ja sekoita koko ajan siten, että löysä taikina on samettisen tasaista.

Anna taikinan levätä tässä vaiheessa reilu kymmenen minuuttia. (Tällä välillä voit vaikka valmistaa tomaattikastikkeen.)

3. Lisää taikinaan loput jauhot ja suola. Vaivaa taikina käsin tasaiseksi ja jatka vaivaamista vielä hetken aikaa.

Jätä taikinapallo vedottomaan, lämpimään paikkaan ja anna sen nousta liinan alla kaksinkertaiseksi. Sen jälkeen jaa se kolmeen osaan ja kaulitse kukin osa ohueksi, ison lautasen kokoiseksi pizzapohjaksi. 

Tomaattikastike

Laita tomaattimurska, oliiviöljy, suola ja yrtit (voit oman maun mukaan lisätä mitä pihasta löytyy) kattilaan ja keitä reilu pari minuuttia. Kiehuva tomaattimurska roiskuu, joten varo itseäsi ja pidä pikkuväki loitolla.

Anna tomaattikastikkeen jäähtyä hiukan.

-

Laita kaasugrilli lämpenemään. Itse laitoin kolmipolttimisen grillin maksimilämmöille, vaikka käytin vain parilan puolta grillistä.

Varaa täytteet grillin viereen, mistä ne on helppo rakentaa pohjan päälle.

Nosta ohueksi kaulittu pizzapohja parilalevylle, levitä kolmasosa tomaattikastikkeesta (n. 1,5 dl) pohjan päälle, sen jälkeen mozzarellaraaste (pari desiä) ja parmankinkkusiivut. Päälle ripotellen oliiviöljyä ja kansi kiinni.

Anna pizzan olla grillissä n. 4 minuuttia, mutta tarkista aika oman grillisi lämpötilan mukaan. Pizza on kypsä kun reunat saavat väriä ja päällä oleva juusto on sulanut.

Ota pizza pois grillistä, laita se esim. puiselle leikkuualustalle ja lisää päälle tuore rucola sekä rouhittua mustapippuria.

Toista sama kahden muun pohjan kanssa.

-

Sitten vaikka lasi punaviiniä tarjoiluun ja herkuttelemaan!

 

 

 

 

Samankaltaisia reseptejä

Kommentit

Yrttitarhuri
Tykästyin grillissä tehtyy pizzaan ja sen rapeaan pohjaan ikihyvin ja sain kehut myös mieheltä! Itse laitoin päälle vielä timjamia ja basilikaakin oman pihan yrteistä. Kannattaa kokeilla!

Kaipaatko odotellessasi ruoan valmistumista jotain katsottavaa Telkusta? Täältä löydät etsimäsi: TV-ohjelmat tänään