|
|
||
Hae muita reseptejä
Samankaltaiset reseptit
Kumppanit
Isänpäivän täytekakku
- Katsottu: 1207
- Laske kalorit
- Lähetä kaverille!
- Kommentit (14)
-
Valmistusaika yli 3 tuntia
- Tulosta resepti
Raaka-aineet
Ohjeet
6 annosta
Valmista neljän munan täytekakkupohja
Ota munat huoneenlämpöön jo hyvissäajoin ennen kakun valmistusta.
Munat vatkautuvat parhaiten huoneen lämpöisinä.
Varaa kolme saman kokoista, läpinäkyvää astiaa. Riko munat yhteen astioista, ja mittaa seuraavaan astiaan munien verran sokeria. Kolmanteen astiaan mitataan jauhoja munien verran. Puolet jauhomäärästä perunajauhoja, puolet vehnäjauhoa. Sekoita n.1tl leivinjauhetta ja 1-2tl vaniljasokeria jauhojen joukkoon.
Vatkaa sokeri ja munat kuohkeaksi vaaleaksi vaahdoksi. Siivilöi keskenään sekoitetut kuivat aineet vaahdon joukkoon. Sekoita vaahto tasaiseksi puhtaalla kädellä.
Kaada taikina irtopohjaiseen kakkuvuokaan, jonka pohjaan on leikattu sopiva leivinpaperi ja reunat voideltu, ja korppujauhotettu. Paista 160 asteisessa uunissa alimmalla tasolla n.1h. Kokeile kypsyys coktailtikulla. Jos tikkuun jää taikinaa jatka paistamista vielä hetki. Nosta uunista, anna jäähtyä noin 5min ja kumoa ritilälle jäähtymään. Leikkaa jäähdytetty kakkupohja kolmeen osaan.
Kostukeliemi:
Sekoita soijamaitoon n.1tl vaniljasokeria ja 1rkl tomusokeria.
Sivele täytekkupohjat yksitellen sopivan kosteiksi, muttei aivan märiksi.
Täyttäminen:
Kaada yksi pussillinen mousseainesta kulhoon. Kaada päälle 1,5dl kylmää (soija) maitoa.
Vatkaa runsas 5 min, kunnes seos on vaahtoista.
Sulata 1 levyllinen (n.100g) valkosuklaata mikroaaltouunissa.
Soseuta banaanit, ja sekoita joukkoon sula suklaa.
Levitä banaani-suklaaseos alimmalle täytekkupohjalle.
Aseta päälle seuraava levy, ja levitä sille runsas kerros hilloa. Kaada päälle mousse, aseta viimeinen täytekkupohjalevy ja anna hyytyä jääkaapissa.
Koristelu:
Leikkaa kakun reunat tasaisiksi.
Viipaloi/kuori päälle aseteltavat hedelmät. Levitä kermavaahtoa kakun pinnalle, ja asettele hedelmät kerman päälle. Levitä kerma reunoille tasaisesti.
Sekoita loppukermaan haluamasi väristä elintarvikeväriä. Käytin itse keltaista.
Pursota kerma hedelmäasetelman reunaan. Ripottele kermapursotelmaan sokerihelmiä, ja koristele esimerkiksi valkosuklaalla.
Vinkki! Lataa Kotikokki.net-haku omaan selaimeesi ja etsi Kotikokki-ruokaohjeita suoraan selaimen oman hakukentän kautta! Hae Kotikokki-pikahaku tältä sivulta.
Kommentit
Kakun koristelussa käytän aina mitä ihmeellisimpiä kikkoja. Kuvista sen huomaa. Kakku todella maistui vanhemmilleni, lähes puoli kakkua tuli syötyä yhdellä kertaa.
Tekijän kommentti
Uskomattoman kaunis!
Annikaali 11.11.2007 klo 22:36
Kyllä on niin koree kakku, että en ole moista nähnyt!
Mustikka 11.11.2007 klo 23:52
Siis aivan....
Teya 12.11.2007 klo 08:21
Hurmaava!
Nicole 12.11.2007 klo 14:47
tosi upee:)
askelmittari 12.11.2007 klo 18:40
Jo kerman pursotuskin näyttää olevan taitolaji sinänsä.. Hieno kakku on taas!
Mailo 12.11.2007 klo 19:20
Siskontyttöä houkuttelen kokkiin mukaan ja sun luomuksia katellaan pöytälaatikossasi! Upeita!
suvianne 17.11.2007 klo 21:00
Todella kaunis kakku,ja varmasti hyvä.Olet kyllä taitava kakkujen tekiä.Todella kauniita kakkuja.
tarja2 19.02.2008 klo 07:51
saiskos sulta joskus tilattua hääkakun?(VITSI)TODELLA UPEE!!!!
jossu72 06.03.2008 klo 23:51
ENPÄÄ OO ENNEN AJATELLU,ETTÄ NOITA MOUSSE AINEKSIAKIN KANNATTAA KÄYTTÄÄ KAKUISSA.TYTÄR TÄYTTÄÄ KOHTA 5 JA KAKUN TEKO EDESSÄ.ONNEKS TÄÄLTÄ SAA VINKKEJÄ.
jossu72 06.03.2008 klo 23:54
saiskos sulta joskus tilattua hääkakun?(VITSI)TODELLA UPEE!!!!
jossu72 06.03.2008 klo 23:55
olet hyvä kakkujen tekijä, sulla on hyvii ideoita ;=)
RiinaEve 15.05.2008 klo 17:41
Ihana!=)
johanne 09.07.2008 klo 12:42
Vain rekisteröityneet käyttäjät voivat kommentoida. Ole hyvä ja kirjaudu sisään.
Sulje ikkuna
