Kumppanit

 

Angry Birds Kakku  

6 munan

kakkupohja

 

2 dl

vispikerma

 

4 dl

maito

 

2 pkt

dr oetkerin valkosuklaamousse

 

1 prk

mansikkahillo

 

punainen

marsipaani

 

musta

marsipaani

 

valkoinen

sokerimassa

 

keltainen

marsipaani

 

sokerikreemi marsipaanin alle

 

Ohjeet

Jälkiruoat ja herkut - 15 annosta

Tee kakkupohja edellisenä päivänä.

 

Leikkaa kakku kolmeksi levyksi. Kostuta kakkulevyt laimennettulla mehulla tai sokerivedellä

Vaahdota syvään kulhon 4dl kylmä  maito, 2dl kylmä kerma ja 2pkt dr. oetkerin valkosuklamousse. Haluttaessa voi lisätä vaniljakreemijauhetta sekaan. Itse laitoin 1dl. Täyteistä tulee jämäkkä.

Levitä ensimmäisen ja toisen kakkulevyjen väliin kevyt kerros mansikkahilloa. Lusikoi valkosulkaatäytettä mansikkahillon päälle. Kokoa kakku. Levitä ohuen kerroksen sokerikreemi kakun pinnalle ja ruenoille tai myös kermavahtoa käy. Näin marsipaani pysyy paremmin.

 

Kauli marsipaanista noin 2millin paksuinen levy. Jos ei ole varma paksuudesta jätä marsipaani mieluummin liian paksuksi. Helpompi saa nostettu sen kakun päälle. Käytä kaulimisessa apuna tomusokeria.

Nosta varovasti marsipaanilevy kakun päälle esim kaulinta apuna käyttäen.

Painele marsipaani tiivisti kakun alareunaan kämmenselällä.

Leikkaa ylim marsipaani pois kakun alareunaa pitkin.

 

Lopuksi koristele silmät,nokka jne.

 

Tykkäsitkö Kotikokista? Tykkää samalla henkäyksellä myös Facebookissa!

 

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi!

Jos et ole vielä Suomen suurimman ja parhaimman kokkisivuston jäsen, rekisteröidy suoraan tai Facebookin kautta. Saat paljon uusia hyödyllisiä ja hauskoja toiminnallisuuksia käyttöösi!

Rekisteröidy Kotikokkiin

Kumppanit

x

He saavat tästä huomautuksen suoraan.

0 / 0 ystävää valittu