Kumppanit

Sitruunatorttu kiisselillä ja marengilla

Tällä reseptillä ei ole vielä kuvaa.
Kuka tahansa, joka valmistaa ruokaa tämän
reseptin mukaan, voi ottaa valmiista
tuotoksesta kuvan ja ehdottaa sitä
käytettäväksi reseptin yhteydessä.

Ehdota kuvaa täällä

Viestin tekstikenttään: 34239
Viestin vastaanottaja:

Kirjaudu kopioidaksesi resepti pöytälaatikkoosi.

Jaa: Del.icio.us (Mitä nämä ovat?)

Raaka-aineet

pohjaksi tulee
murotaikina eli:

 

150 g

vehnäjauhoja

 

½ dl

sokeria

 
 

100 g

margariinia tai voita

 

1 kpl

muna

 
 

jäähtyneelle pohjalle
tulee kiisseli:

 

2½ dl

vettä

 

3 kpl

keltuaista

 
 

2 dl

sokeria

 
 

2 rkl

perunajauhoja

 

1 rkl

margariinia tai voita

 

1 dl

sitruunan mehu eli
tarvitset 2-3 sitruunaa

 

1 rkl

raastettua sitruunan
kuorta

 
 

päälle tulee vielä
marenki eli :

 

3 kpl

valkuaista

 
 

3 rkl

sokeria

 
 

Ohjeet

8 annosta

Pohjaksi tuleva murotaikina: Kaikki ainekset sekoitetaan käsin koossa pysyväksi taikinaksi. Murotaikinaan voi halutessa käyttää myös leivinjauhetta ½tl. (Tällöin pohjasta tulee jonkin verran kuohkeampi, mutta samalla hauraampi.)
Voitele matala torttuvuoka hyvin voilla.
Vuoraa torttuvuoka taikinalla ja laita myös reunaan hiukan taikinaa.Pistele pohjaa haarukalla, jottei se paistaessa kupruile.
Paista pohja 225 asteessa 20 minuuttia. Anna jäähtyä.

Sillä aikaa valmistetaan kiisseli:
Vesi, keltuaiset, sokeri, perunajauho ja margariini tai voi sekoitetaan kattilassa ja seosta kuumennetaan, kunnes se sakenee. Kiisseliin lisätään huolellisesti pestyjen sitruunoiden kuori ja mehu.. Jäähtynyt kiisseli kaadetaan paistuneen ja hiukan jähtyneen torttupohjan päälle vuokaan.
Päällimmäiseksi torttuun tulee marenki eli:

Valkuaiset vatkataan kovaksi vaahdoksi. Vatkaamisen aikana joukkoon lisätään sokeri vähän kerrallaan. Marenki levitetään kiisselin päälle. Torttu pannaan mietoon uuninlämpöön 125-150 asteeseen n. 15 minuutiksi eli kunnes marenki on saanut hiukan väriä.

Sitruunatorttu tarjotaan kylmänä.

Vinkki! Lataa Kotikokki.net-haku omaan selaimeesi ja etsi Kotikokki-ruokaohjeita suoraan selaimen oman hakukentän kautta! Hae Kotikokki-pikahaku tältä sivulta.

Kommentit

 

Hempeä sitruunatorttu on sopiva kahviöpydän herkku vaikka kastetilaisuuteen.

Tekijän kommentti

Vain rekisteröityneet käyttäjät voivat kommentoida. Ole hyvä ja kirjaudu sisään.