101 402
101 402

Meidän mummun piimäpannari

4 annosta 15 - 30 min

Raaka-aineet

2 kpl Munia
½ l piimää
1 dl sokeria
2 dl(kukkura) vehnäjauhoja
2 tl soodaa
1 tl, kukkura suolaa
nokare voita, voitelemiseen

Jaa resepti

Ohje

Vatkaa vispilällä vähän aikaa munia.
Sekoita piimän joukkoon ensin huolellisesti desi sokeria.
Sekoita jauhoihin sooda huolellisesti.

Sekoita nyt sokeroitu piimä munien joukkoon. Johon lisäät sooda-jauhoseoksen vatkaten.
Mausta vielä 1tlsuolaa (älä vähennä yhtään suolaa, koska näin tulee maistuvaa).

Voitele huolella ja paksulti voinokareilla valurautapaistinpannu tai tasapohjainen teflonvuoka.

Tulee kaksi tämänkokoista (paistinpannu) yli sentin vahvuista "pannaria".

Vinkki: Ripottele vielä taikinapintaan sokeria, tulee tosi hyvä maku.

Paista 225 asteessa 20 min.
Teflonisesta irtoaa oannari varmemmin.
(Ennen muinoin lisättiin taikinaan myös hieman sulaa voita, tätä monesti otettiin evääksikin Pohjanmaalla)
Piimässä saisi olla rasvaa, itse tein kuitenkin rasvattomasta piimästä.
Hillon kera tietenkin myös ihanaa.

Samankaltaisia reseptejä

  • 3 2 Mormors köttbullar/ mummun lihapullat
  • 0 0 Saara mummun rieska
  • 2 0 Meidän munkkirinkelit ilman kanamunaa!
  • 21 20 Meidän Joulukakku
  • 7 8 Meidän palapaisti 11.10.2016
  • 121 39 Meidän Äidin Lihapullat

Kommentit

piia58
Aivan ihana jälkkäri kahvin kera, tästä reseptistä olin oikein mielissäni, kun kirjasin sen mummolta. Vanha muistoja herättävä "rakas" pannariresepti.

Kaipaatko odotellessasi ruoan valmistumista jotain katsottavaa Telkusta? Täältä löydät etsimäsi: TV-ohjelmat tänään