Kiireisen kokin lihapata

3 annosta Alle 15 min

Raaka-aineet

400 g maustamattomia possun lihasuikaleita
2 kpl keskikokoista paprikaa
200-400 g ranskalaisia perunoita (jämät)
1 kpl lihaliemikuutio
5 dl vettä
1 tl mustapippuria
1 tl grillausmaustetta
1 tl kajunmaustetta
0,5 tl suolaa

Jaa resepti

Ohje

Levitä ranskalaiset uunivuoan pohjalle.

Kuullota paprika runsaassa öljyssä pannulla, ripauta suolaa ja noin puolet pippurista.

Levitä paprikat ranskalaisten päälle vuokaan.

Ruskista liha (ei kuivaksi asti) pannulla, lisää loput mausteet ruskistus vaiheessa. 

Laita vesi ja lihaliemikuutio lihojen sekaan anna kiehua niin että lihaliemikuutio sulaa sekaan.

Kaada lopuksi lihat ja neste vuokaan paprikojen ja perunoiden päälle.

Sekoita hieman ja pidä huoli että nestettä on tarpeeksi niin että kaikki peittyy liemen alle.*

Peitä uunivuoka alumiinifoliolla ja laita uuniin 200 asteeseen tunniksi. 

Voit vielä jälkilämmöllä antaa ruoan olla toisen tunnin noin 75 asteessa, ilman foliota/kantta niin keittyy hiukan kokoon ja aromit vahventuvat. Ei tarvitse odottaa että uuni viilenee, vaan käännät pienempään asteeseen ja annat olla.

 

(* Jos tarvitsee tehdä lisää lihalientä niin tässä ohje: 1 lihaliemikuutio 5dl vettä!)

 

Suosittelen lisäksi: Muutama sipuli suikaleiksi paprikan kanssa, ja chilipaprikaa, joka tuo potkua ja gulassimaisuutta ruokaan. Pataan pitää muistaa laittaa aina nestettä niin että ruoka peittyy.

Samankaltaisia reseptejä

  • 2 0 Rennon kokin kinkkupiirakka
  • 0 0 Kiireisen silakkapannu
  • 0 1 Muunneltu lihapata
  • 7 0 Laiskan kokin sorsapaisti
  • 12 4 Kiireisen kanakastike
  • 7 1 Kiireisen Kikherne-salaatti

Kommentit

Cherrybomb
Jos noudattaa reseptiä orhallisesti, ei voi epäonnistua ;)

Kaipaatko odotellessasi ruoan valmistumista jotain katsottavaa Telkusta? Täältä löydät etsimäsi: TV-ohjelmat tänään