16 177
16 177

Suklaa-banaanikakku

12 annosta 1,5 - 2 h

Raaka-aineet

POHJA
2 banaania
100 g voita tai margariinia
4 rkl sokeroimatonta kaakaojauhetta
2 kananmunaa
2 dl sokeria
1 tl vaniljasokeria
1 dl vettä
4,5 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
Täyte ja kuorrutus
appelsiinimehua kostutukseen
1 banaani
2 dl kuohukermaa
150 g tummaa suklaata
1 rkl voita tai margariinia
mantelirouhetta

Jaa resepti

Ohje

1. Soseuta banaanit haarukalla. Sulata rasva ja lisää kaakaojauhe, sekoita banaanisoseeseen.

2. Vaahdota munat ja sokerit. Sekoita yhteen vehnäjauho, leivinjauhe ja vesi. Yhdistä muna-sokerivaahtoon rasva-banaaniseos ja jauhoseos välttäen turhaa sekoittamista.

3. Kaada taikina voideltuun vuokaan. Kypsennä 175 asteessa uunin alimmalla tasolla noin 50 minuuttia.

4. Kun pohja on viilentynyt tarpeeksi, kumoa se leivinpaperille ja halkaise kakkupohja. Kostuta sekä ala- että yläpuoli appelsiinimehulla. Leikkaa banaani ohuiksi siivuiksi ja levitä kakkupohjan väliin. Valmista kermavaahto ja käytä se melkein kokonaan pohjien väliin. Jätä kermaa kuitenkin koristelua varten.

5. Kuorrutusta varten sulata n. 130 g suklaata mikrossa siten, että lisäät mukaan voin. Voi estää suklaata palamasta mikrossa. Kaada sulanut suklaa kakun päälle ja levitä tasaisena ja ohuena kerroksena reunoille asti. Pilko loput suklaasta pieneksi silpuksi ja levitä reunoille ennen suklaan jähmettymistä. Käytä myös mantelirouhetta reunojen koristelussa. Käytä loput kermasta päällisen koristeluun.

6. Nauti ihanan mehukkaasta mutta ei turhan makeasta kakusta!

Samankaltaisia reseptejä

  • 14 1 Suklaa-banaanikakku
  • 4 9 Suklaa-suolapähkinätorttu
  • 5 0 Browniekakku
  • 2 1 Suklaa-mascarpone kakku
  • 2 3 Appelsiini-suklaamoussekakku
  • 3 4 Marmoroidut browniet

Kommentit

Kaipaatko odotellessasi ruoan valmistumista jotain katsottavaa Telkusta? Täältä löydät etsimäsi: TV-ohjelmat tänään