Tuulihatut

20 annosta 15 - 30 min

Raaka-aineet

2,5 dl oivariinia
50 g margariinia
150 g vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
4 kpl kananmunia
Täyte:
2 dl ruohosipuli tuorejuustoa
300 g savustettua kalaa (itse käytin lohta)
basilikaa
hyppysellinen suolaa
hyppysellinen pippuria

Jaa resepti

Ohje

Kiehauta vesi ja rasva kattilassa. Mittaa jauhot. Kun rasva on sulanut, siirrä kattila levyltä ja lisää kerralla koko jauhomäärä. Sekoita, kunnes vesi imeytyy jauhoihin. Kuumenna seosta uudelleen ja sekoita koko ajan. Taikina irtoaa kattilan reunoista pallomaiseksi. Siirrä kattila taas levyltä ja vatkaa joukkoon yksi kananmuna

Anna taikinan jäähtyä jonkin aikaa. Lisää loput kananmunista yksi kerrallaan sähkövatkaimella vatkaten. Lisää leivinjauhe viimeisen kananmunan kanssa.

Pursota leivinpaperin päälle taikinaa haluamallasi tavalla ( tällä ohjeella tulee noin 20 kpl suuria tuulihattuja tai 40kpl pienempiä)

pirskota vettä leivinpaperille samalla kun työnnät tuulihatut uuniin ja paista uunin keskitasolla 175 asteessa n. 20 min

 

Täyte:

hienonna ruodoton savustettu kala ja sekoita ainekset keskenään niin että siitä tulee pursotettavaa

Samankaltaisia reseptejä

Kommentit

Kaipaatko odotellessasi ruoan valmistumista jotain katsottavaa Telkusta? Täältä löydät etsimäsi: TV-ohjelmat tänään