12 531
12 531

Helppo kana-nuudelivuoka

4 annosta 15 - 30 min

Raaka-aineet

Kastike
1 pkt Kanan naturel fileitä
3 rkl Pirkka Vindaloo currytahnaa
1 rkl soijakastiketta
1 pkt tuoreita herkkusieniä
Paistoon margariinia
1 kpl kasviliemikuutioita
2 tl paprikajauhetta
n. 5 dl vettä
Nuudelit
1 kpl kasvisliemikuutioita
250 g nuudeleita
Nuudeleiden ohjeen mukaan vettä

Jaa resepti

Ohje

Tästä tulee annokset n. 4 hengelle.

Tee ensin marinadi, mittaa astiaan currytahna ja soijakastike, sekoita. Saksi kanan fileistä huonot kohdat pois, ja leikkaa niistä paloja astiaan marinadin sekaan. Sekoita kanat marinadiin hyvin ja nosta jääkaappiin maustumaan. Ajalla ei ole niin väliä, tietysti mitä kauemman ne ehtivät olemaan, sen paremmin maustuvat, itsellä ne olivat jääkaapissa tällä kertaa n. 3 h, mutta vähempikin riittää.

 Pilko herkkusienet ja pistä vesi kiehumaan nuudeleita varten (keitä nuudelit kasvisliemikuution kera keitto-ohjeen mukaisesti). Paista kanan palat ja kun ne ovat kypsiä lisää joukkoon herkkusienet ja reilusti margariinia. Kun herkkusienet ovat hieman paistuneet lisää joukkoon vesi, ohjeessa vain arvioitu määrä, laita vettä niin että seoksesta tulee kastikemainen, kanan palat siis melkein peittyvät. Mausta kastiketta soijakastikkeella (n. 2 rkl), paprikajauheella ja kasvisliemikuutiolla. En laittanut paljoa mausteita, koska currytahna on suhteellisen tulista ja antaa kanoihin jo hyvin makua.

Valuta valmiit nuudelit ja nosta ne vuokaan alimmaiseksi, kaada kastike päälle ja sekoita hieman.

Vaikka ruoan nimessä mainittava vuoka liittää ajatukset uuniin, ei tämä sinne jouda, vaan heti tarjottavaksi :)

Halutessaan voi päälle heittää koristeeksi paahdettuja seesaminsiemeniä. 

Samankaltaisia reseptejä

  • 5 1 Helppo thaikeitto
  • 7 4 Helppo broilerikeitto
  • 1 0 Helppo seipannu
  • 4 2 Intialaista kanaa kermaisessa tomaattikastikkeessa
  • 0 0 Helppo kanawokki
  • 1 0 Helppo Nuudelisalaatti

Kommentit

hynis
Tämä on helppo toteuttaa kiireessäkin, paistoin lisukkeeksi vielä Lidlin kevätkääryleitä, sopivat mukavasti ruoan seuraksi :) Siitä vain kokeilemaan!

Kaipaatko odotellessasi ruoan valmistumista jotain katsottavaa Telkusta? Täältä löydät etsimäsi: TV-ohjelmat tänään