Pullaa ja mustikkapiirakkaa

yli 24 h

Raaka-aineet

1 l maitoa
1 tuorehiivapaketti
4 kananmunaa
4 dl sokeria
2 tl suolaa
2 rkl kaardemummaa
400 g voita
1,5 kg vehnäjauhoja
raesokeria koristeluun
Mustikka piirakan täyte
250 g MAITORAHKAA
2 dl mustikoita
1/2 dl sokeria
1 tl vaniliinisokeria
1 kananmuna

Jaa resepti

Ohje

Pullataikina:

Kuumenna maito kädenlämpöiseksi.

Lisää hiiva, sokeri, suola, ja kardemumma.

Lisää 3 kananmunaa.

Alusta maitoseosta hieman jauhoilla. Sen verran, mitä vispilällä pystyy sekoittamaan.

Anna seista hetki, jonka jälkeen vaivaa taikinaan voisula ja jauhoja sen verran, että taikinasta tulee sitkasta. Taikinaa tulee vaivata niin kauan, että se irtoaa kulhon reunoista.

Anna kohota 30 min.

Leivo haluamasi muotoisia pullia.

Riko jäljelle jäänyt muna mukiin ja lisää tilkka vettä, sekoita haarukalla. Voitele pullat munalla ja koristele raesokerilla.

Paista uunin keskitasolla 225 asteessa 10 - 20 min, pullien koosta riippuen.

Mustikka piirakka:

Jätä pullataikinasta reilun nyrkin kokoinen pala.

Sekoita täyteaineet hyvin keskenään. Painele 3/4 taikinasta piirakkavuoan pohjalle. Työtä voi helpottaa sillä, että kaulii taikinasta ensin pienen levyn ja painelee sen vasta sitten vuoan muotoon. Kaada täyte vuokaan taikinan päälle. Tee lopusta pullataikinasta haluamiasi koristeita piirakan pintaan esim. ruudukko taikina pötkyjen avulla.

Voitele näkyvät taikina osat munalla.

Alenna uunin lämpö 200 asteeseen pikkupullien paiston jäkeen ja paista piirakkaa noin 20 min, piirakka on valmis kun taikina on silminnähden paistunut.

Nauti!

Samankaltaisia reseptejä

  • 0 1 Maukas Mustikkapiirakka
  • 5 4 Pullaa maitojauheesta Joonan leipomana
  • 2 0 Pullapitko vaniljamansikka- ja omenakanelitäytteellä
  • 8 1 Pikapannupulla
  • 4 4 Pullaa Espanjassa
  • 9 8 Yksi taikina - kaksi pullaa Omenapiirakka ja Korvapuustit

Kommentit

murmelinmurkinat
Suurempi satsi pullaa vaikka perhejuhliin tai pakkaseen hätävaraksi. Pullan leipominen ja paistaminen vaatii aikaa, mutta näistä riittää nautittavaa pitkäksi aikaa.

Kaipaatko odotellessasi ruoan valmistumista jotain katsottavaa Telkusta? Täältä löydät etsimäsi: TV-ohjelmat tänään