Juustokakku

10 annosta 30 - 60 min

Raaka-aineet

pohja
200 G digestive-keksejä, eli noin ½ pakettia
75 G sulaa voita
täyte
300 g tuorejuustoa, maustamaton tai appelsiini
2/2,5 dl vispikermaa tai kuohukermaa
1,5 dl sokeria
0,6 dl vehnäjauhoa
2 munaa
1,5 tl vaniliinisokeria
2 rkl sitruunan mehua, 2 rkl appelsiinin mehua, noin 1 rkl sitruunan raastettua kuorta
kuorrute
2 dl ranskankermaa tai turkkilaista jogurtti
1 rkl sokeria
½ tl vaniliinisokeria

Jaa resepti

Ohje

Murenna keksit ja sekoita joukkoon sulatettu voi. Painele irtopohjan vuualle. (Suosittelen leivinpaperin käyttöä.) Laita jääkaappiin vetäytymään n.20 minuutiksi.

Vatkaa kerma vaahdoksi, sekoita joukkoon tuorejuusto, kuivat aineet ja lopuksi munat.

Kaada täyte vuokaan, paista uunissa n.175 asteessa 45 min - noin 60 min.

(Tarkista kakun kypsyys esim. raa'alla spagetin tikulla. Kakku on valmis kun spagetin varteen ei jää jälkiä.)

 

Sekoita keskenään kuorrutteen ainekset.

Kun kakku on valmis kaada kuorrute pinnalle ja anna olla uunissa vielä muutama minuutti.

 

Anna kakun jäähtyä ja vetäytyä viileässä ainakin muutaman tunnin. Kakku on parhaimmillaan viileänä!

Tarjoille tuoreilla marjoilla ja/tai vadelma-balsamicolla koristeltuna.

 

Samankaltaisia reseptejä

  • 4 4 Juustokakku
  • 14 2 Juustokakku
  • 3 2 Mango - Juustokakku
  • 13 4 Amerikkalainen Juustokakku
  • 2 3 Mestarin Juustokakku (sitruuna/lime & mansikka/vadelma)
  • 0 0 Mansikka-Vadelma Juustokakku

Kommentit

Annikaali
Ohje Keith Armstrongin

Kaipaatko odotellessasi ruoan valmistumista jotain katsottavaa Telkusta? Täältä löydät etsimäsi: TV-ohjelmat tänään