Rosmariinileivät

4 annosta 1,5 - 2 h

Raaka-aineet

1/2 dl ruokaÖljyÄ
5 dl vettä
50 g tuoretta hiivaa
1-2 rkl tuoretta rosmariinia
1 tl suolaa
2 tl sokeria
n. 13 dl (erikois)vehnäjauhoja
voiteluun:
vettä

Jaa resepti

Ohje

 

Lämmitä öljy ja vesi kädenlämpöiseksi (37 C). Murenna hiiva astiaan. Lisää hiivaan pieni määrä nestettä ja sekoita kunnes hiiva on liuennut. Silppua rosmariini. Sekoita silppu, suola ja sokeri nesteeseen. Lisää jauhoja vähän kerrallaan ja vaivaa, kunnes taikina irtoaa astian reunoista. Taikinasta pitäisi tulle melko löysää. Anna taikinan nousta peitettynä vedottomassa paikassa huoneen lämmössä noin 30 minuuttia. Vaivaa taikina notkeaksi jauhotetulla pöydällä. Jaa taikina neljään osaan ja pyörittele osat pellin pituisiksi patongeiksi. Pane patongit kahdelle leivinpaperilla vuoratulle pellille. Tee patonkien pintaan viillot terävällä veitsellä ja anna patonkien nousta 30 minuuttia. Säädä uuni 275 asteeseen. Voitele patongit vedellä ja ripottele niiden päälle merisuolaa. Paista uunin keskiosassa noin 10-12 minuuttia. Huolehdi, etteivät patongit pääse palamaan. Anna jäähtyä ritilällä.

Samankaltaisia reseptejä

  • 10 15 Fylldt Italienskt bröd/ Täytetty Italialainen leipä
  • 0 1 Rosmariini-palsternakkaleipä
  • 0 0 Focaccia
  • 0 0 Tomaatti-mozzarellapizza Italiasta
  • 4 6 Rosmariini Focaccia
  • 4 2 Focaccia: oliiveilla ja kirsikkatomaateilla

Kommentit

Kaipaatko odotellessasi ruoan valmistumista jotain katsottavaa Telkusta? Täältä löydät etsimäsi: TV-ohjelmat tänään