Kumppanit

Viikon resepti

Katso: Teeleivät

Paistettu juustokakku

Kirjaudu kopioidaksesi resepti pöytälaatikkoosi.

Jaa: Del.icio.us (Mitä nämä ovat?)

Raaka-aineet

pohja:

 

100 g

voita tai margariinia

 
 

10

dikestive keksiä

 

täyte:

 

400 g

philadelphia- tai
hovijuustoa

 

4

munaa, keltuaiset ja
valkuaiset eroteltuna

 

1 3/4 dl

sokeria

 
 

1/4

sitruunan raastettu
kuori

 
 

3 rkl

vehnäjauhoja

 

500 g

pehmeää voita

 
 

2 dl

maitoa

 
 

1 tl

vanilliinisokeria

 

Ohjeet

Sulata ensimmäinen erä vaita ja anna sen vähän jäähtyä. Murenna keksit rikki esimerkiksi kaulimalla niitä muovipussissa. Sekoita murut voisulaan. Painele seos irtopohjaiseen vuokaan kakkupohjaksi.
Vatkaa valkuaiset vaahdoksi puolen sokerimäärän kanssa. Nosta ne vielä sivuun.
Vatkaa toisessa astiassa keltuaiset lopun sokerin kanssa, sekoita joukkoon: huoneenlämpöinen juusto (pieninä palasina), vehnäjauhot ja pehmeä voi, maitio, sitruunan kuori ja vanilliinisokeri. Sekoita täyte tasaiseksi monitoimikoneella.
Sekoita lopuksi täytteeseen varovasti valkuaisvaahto. Kaada täyte keksipohjan päälle vuokaan.
Paista uunissa 175 asteessa noin 50min. Käännä uuni pois päältä ja anna kakun olla uunissa vielä noin 15min.

Vinkki! Lataa Kotikokki.net-haku omaan selaimeesi ja etsi Kotikokki-ruokaohjeita suoraan selaimen oman hakukentän kautta! Hae Kotikokki-pikahaku tältä sivulta.

Kommentit

 

vähän yli tunti meni. Sopii mihin vain! tosi hyvää:)

Tekijän kommentti

Vain rekisteröityneet käyttäjät voivat kommentoida. Ole hyvä ja kirjaudu sisään.