Kumppanit

 

Naisten hurmaajan bolognese  

1 kg

naudan rasvatonta jauhelihaa

 

½ pkt

pekonia

 

1

iso sipuli

 

3 kynttä

valkosipulia

 

2

porkkanaa

 

pieni pala chiliä

 

1 prk

tomaattimurskaa

 

1 prk

tomaattipyreetä

 

1

lihaliemikuutiota

 

1-2 dl

punaviiniä

 

timjamia, currya, suolaa, mustapippuria

 

juustoraastetta

 

koristeeksi basilikaa

 
Valmistusaika yli 3 tuntia

Ohjeet

Pääruoat - 6 annosta

1. Kuullota padassa öljyssä sipulit, valkosipulit, porkkanat ja hippunen tuoretta chiliä.
2. Lisää tomaattimurska ja -pyree. Anna muhia hetki.
3. Ruskista eri paistinpannulla jauheliha ja pekoni ja kaada se sen jälkeen pataan muiden aineksien sekaan, sekoita.
4. Kaada paistinpannulle 1 dl vettä ja lisää siihen lihaliemikuutio, kiehauta ja kaada pataan.
5. Lisää punaviini ja muut mausteet. Anna muhia hiljaisella lämmöllä monta tuntia, sitä parempaa mitä kauemmin maltat odottaa, ja ihanat tuoksut leviävät keittiöön! Tarkista kuitenkin välillä nestemäärä.
6. Lopulta paljon päälle juustoraastetta ja koristeeksi tuoretta basilikaa.
7. Nautitaan tietenkin spagetin ja vahvan punaviinin kanssa.

Tykkäsitkö Kotikokista? Tykkää samalla henkäyksellä myös Facebookissa!

Tekijän kommentti

  • Nicole

    Tällä Bolognesella on hurmattu naisia - ja sen jälkeen pidetty perhe hyvällä tuulella.

 

Ei vielä yhtään kommenttia. Mitä jos kirjoittaisit ensimmäisen?

    Kirjaudu sisään kommentoidaksesi!

    Jos et ole vielä Suomen suurimman ja parhaimman kokkisivuston jäsen, rekisteröidy suoraan tai Facebookin kautta. Saat paljon uusia hyödyllisiä ja hauskoja toiminnallisuuksia käyttöösi!

    Rekisteröidy Kotikokkiin

    Kumppanit

    x

    He saavat tästä huomautuksen suoraan.

    0 / 0 ystävää valittu