Kumppanit

Hapanimelät broilerinfileet

Tällä reseptillä ei ole vielä kuvaa.
Kuka tahansa, joka valmistaa ruokaa tämän
reseptin mukaan, voi ottaa valmiista
tuotoksesta kuvan ja ehdottaa sitä
käytettäväksi reseptin yhteydessä.

Ehdota kuvaa täällä

Viestin tekstikenttään: 27520
Viestin vastaanottaja:

Kirjaudu kopioidaksesi resepti pöytälaatikkoosi.

Jaa: Del.icio.us (Mitä nämä ovat?)

Raaka-aineet

2 kpl

valkosipulinkynttä
murskattuna

 
 

2 rkl

balsamiviinietikkaa

 

½ kpl

limetin mehu

 
 

½ kpl

sitruunan mehu

 

0,75 DL

sokeria (vaaleaa
muscovado)

 

2 rkl

sinappia (dijon)

 

0,5 dl

hunajaa

 
 

1 tl

suolaa

 

0,5 tl

rouhittua mustapippuria

 

0,5 dl

öljyä

 

2-3 kpl

broilerin rintafileetä
maustamatonta

 

(sileälehtistä
tuoretta persiliaa)

 

Ohjeet

3 annosta

Sekoita pienessä kulhossa keskenään valkosipuli, balsamiviinietikka, limetin ja sitruunan mehut, sokeri, sinappi, hunaja,suola ja pippuri. Vatkaa sekaan öljy.

Jaa kastike kolmeen osaan. Säästä yksi osa fileiden sivelyyn ja yksi osa dippikastikkeeksi. Nosta broilerinfileet loppukastikkeeseen ja pyöräytä niitä. jotta fileet maustuvat kauttaaltaan.

Paista tai grillaa fileitä 4-5 minuuttia kummaltakin puolelta, kunnes fileistä tuleva neste on kirkasta. Sivele fileitä maustekastikkeella viimeisten kypsennysminuuttien aikana. Nosta fileet tarjoiluvadille ja ripottele pinnalle silputtua persiliaa. Laita tarjolle dippaukseen säästetyn kastikkeen kanssa

Vinkki! Lataa Kotikokki.net-haku omaan selaimeesi ja etsi Kotikokki-ruokaohjeita suoraan selaimen oman hakukentän kautta! Hae Kotikokki-pikahaku tältä sivulta.

Kommentit

 

Tämä ruoka valmistuu nopeasti ja lapset rakastavat sen makeutta. Keitä lisäkkeeksi vaikka riisiä tai paista wokkikasviksia.

Tekijän kommentti

Vain rekisteröityneet käyttäjät voivat kommentoida. Ole hyvä ja kirjaudu sisään.