Kumppanit

 

n.150 - 300 g

tuoretta lohta

 

reilusti

merisuolaa

 

musta- ja valkopippuria

 

sokeria

 

Ohjeet

Alkupalat

  • Leikkaa lohesta tasapaksu pala. Nypi mahdolliset ruodot ja ylimääräinen rasva pois.
  • Suolaa reilusti merisuolalla. Jos pala on paksu, niin molemmilta puolilta. Ohuesta palasta vain toinen puoli.
  • Sirota pippuria ja sokeria päälle.
  • Kääri leivinpaperiin, kääri narulla tai kuminauhalla suht\' tiukaksi paketiksi.

Anna vetäytyä jääkaapissa yön yli, aamulla käännä lohi ja illalla graavilohi on valmis nautittavaksi! Pese vain ylimääräinen suola lohen pinnasta pois. Tosi ihania versioita on myös lisätä konjakkia tai tilliä tai nestemäistä savua, antaa uniikin maun.

Vinkki: Saat helposti lohesta ohkaisia suikaleita, kun käytät lohta pakkasessa ennen siivutusta. Suositellaan myös 3 päivän pakastusta ennen tai jälkeen graavauksen pöpöjen tuhoamiseksi.

Resepti liittyy resepteihin

Tykkäsitkö Kotikokista? Tykkää samalla henkäyksellä myös Facebookissa!

Tekijän kommentti

 
  • Mailo

    Päätin kokeilla. Ohjeen mukaan ei ole vielä myöhäistä, mutta pakastimeenhan se ei enää ennätä. Ellen sitten tarjoa myöhemmin, kuin jouluaattona.

  • Annikaali

    Pika-graavilohessa kannattaa suolata molemmat puolet ohuemmastakin palasta!

  • Mailo

    Unohdin pestä ylimääräisen suolan pois... ;) ;) ..mieheni kommentoi sen olleen hyvää, mutta ensi kerralla vähän vähemmän suolaa.. siinä viheessa vasta leikkas! No, vahingosta viisastuu!

  • ava64

    Kokeilkaapas puhdistamatonta merisuolaa, sitä saa luontaistuotekaupoista! Kalasta löytyy uusia makuja. Samoin köytön vain maustamatonta kanaa + em. merisuolaa ja basilikaa. Eipä muuta tarvii....

  • sarkku

    näin meilläkin ja hyvää on!

  • jenni25

    pitääpäs joulupöytään tehdä... =)

  • risto51

    Miksi äiti laitoi aina myös roseepippuria, graaviloheen?

  • soowhy

    Lempparia.

  • Carpo

    Jouluna saa taas graavia ja muita ihania juttuja,!! Nam :P

  • seeprapeippo

    Nyt kokeilen ekaa kertaa graavata lohta, jos pääsiäispöytään sitten saisi tarjolle :)

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi!

Jos et ole vielä Suomen suurimman ja parhaimman kokkisivuston jäsen, rekisteröidy suoraan tai Facebookin kautta. Saat paljon uusia hyödyllisiä ja hauskoja toiminnallisuuksia käyttöösi!

Rekisteröidy Kotikokkiin

Kumppanit

x

He saavat tästä huomautuksen suoraan.

0 / 0 ystävää valittu