|
|
||
Samankaltaiset reseptit
Kumppanit
Mansikkamoussekakku
Raaka-aineet (10 annosta)
|
kääretorttupohja: |
4 |
munaa
|
1 dl |
sokeria
|
3/4 dl |
vehnäjauhoja |
3/4 dl |
perunajauhoja |
1 tl |
leivinjauhoja
|
|
|
|
mousse: |
3 dl |
vispikermaa |
3 dl |
maitorahkaa |
3 dl |
soseutettuja mansikoita |
8 |
liivatelehteä
|
5 rkl |
kiehuvaa vettä
|
|
tomusokeria ja |
|
|
|
päälle: |
1 1/2 dl |
mansikoita soseena |
|
tomusokeria maun mukaan |
|
mansikan puolikkaita |
25 g |
suklaata sulana |
Ohjeet
Pohja:
1.- Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi.
2.-Lisää siihen varovaisesti sekoittaen jauhoseos.
3.- Levitä pellille leivinpaperin päälle. Paista noin 10-15 min. 220 asteessa. Kokeile kypsyys hammastikulla.
4.- Jäähdytä ja leikkaa irtopohjavuokaan sopiva pala. Vuoraa irtopohjavuokan pohja leivinpaperilla ja aseta sinne odottamaan kääretorttupohja.
Mousse:
1.- Vatkaa kerma.
2.-Lisää maitorahka ja mansikkasose.
3.- Maukeuta (välillä mansikat ovat niin makeita, ettei tarvitse sokeria lisätä).
4.-Liota liivatteita kylmässä vedessä tarvittava aika (paketin kyljessä lukee) ja sekoita ne kiehuvaan veteen.
5.- Kaada seos irtopohjavuokaan kakkupohjan päälle.
6.- Anna hyytyä jääkaapissareilu 3 tuntia.
Mansikkasosekuorrutus ja suklaamansikat:
1.- Sekoita mansikkasose ja tomusokeri. Levitä se hyytyneen kakun päälle.
2.- Sulata suklaa. Kasta siihen mansikanpuolikkaita ja asettele ne haluamallasi tavalla kakun päälle. Pursota halutessasi kuvio suklaalla kakun päälle (minä käytin ihan normaalia pakastepussia).
Pidä kakku viileässä tarjouluun saakka. Juuri ennen tarjoilua kuumenna veistä esim. kiehuvassa vedessä ja tasaisella liikkeellä irroita se kakkuvuokan reunoilta. Avaa irtopohjavuoka ja poista reunus. Siirrä kakku esim. lastojen avulla tarjoilulautaselle.
Kommentit
Eilinen kokeilu... Hyvin meni kaupaksi, vaikka vieraat eivät meinanneet uskoa sen olevan "omaa tuotantantoa". Mielestäni mousse on parhaimmillaan, kun se maistuu reilusti rahkalle ja valitulle hedelmälle/marjalle olematta makea. Päällisen mansikkasose tuo makeudellaan siihen kiva kontrastin.
Tekijän kommentti
Ihana! Taidan tehdä tätä ensiviikolla kahvipöytään, toisena kakkuna.
Mailo 27.07.2007 klo 20:47
pitää kokeilla, tosi kaunis :)
askelmittari 28.07.2007 klo 09:44
Ihana..Täytyy kokeilla :)
mari76 28.07.2007 klo 10:25
Ihanan raikas:) ja varmasti todella hyvaa!
masotto 30.07.2007 klo 00:16
Vain rekisteröityneet käyttäjät voivat kommentoida. Ole hyvä ja kirjaudu sisään.
Sulje ikkuna

Tekijä: