10 613
10 613

Palavan punaiset seitanribsit ja BBQ-kastike

Raaka-aineet

dl vehnägluteenijauhoja
2 tl savupaprikajauhetta tai tavallista paprikajauhetta
2 rkl oluthiivahiutaleita
2 tl luomu kasvisliemijauhetta
1 tl valkosipulijauhetta
½ tl mustapippurirouhetta
n. 2 dl vettä
2 rkl Tahinia
(1 tl nestemäistä savuaromia)
1 rkl soijakastiketta
BBQ kastike:
2 1/4 dl vettä
1 dl soijakastiketta
3 rkl tomaattipyreetä
2 rkl Sweet Chili - kastiketta
2 tl mustapippurirouhetta
1 tl raastettua inkivääriä
basilikaa, timjamia
öljyä pellin voiteluun

Jaa resepti

Ohje

Laita uuni lämpenemään 175 asteeseen.

Sekoita kuivat aineet keskenään ja nesteet keskenään. Yhdistä. Vaivaa taikinapalloa muutama minuutti hyvän sitkon saamiseksi.

Öljyä uunipelti hyvin. Muotoile seitantaikinasta ohut levy ja leikkaa se saksilla suikaleiksi. Levitä suikaleet pellille ja paista niitä noin 15 minuuttia uunin keskitasolla. Voit paistaa suikaleet myös grillissä.

Sekoita sillä välin kastikeainekset kulhossa. Maista ja lisää tarvittaessa mausteita.

Ota pelti pois uunista ja levitä puolet kastikkeesta suikaleiden päälle. Käännä suikaleet ja levitä loput kastikkeesta. Paista vielä noin 15 minuuttia. Tarjoa kuumina esimerkiksi salsakastikkeen, guacamolen ja tortillojen tai lohkoperunoiden kera.

Ohje on kirjasta Vegaanin UUSI keittokirja (Eläinoikeusyhdistys Fauna ry). Jätin kastikkeesta pois suolan (ja vähensin soijakastikkeen määrää ½ dl), koska oli mielestäni liika suolaista. Jos tykkäät suolaisesta niin lisää ohjeeseen 1 tl suolaa. Nestemäistä savuaromia en käyttänyt, mutta savupaprikasta tuli mielestäni jo riittävä aromi :)

Samankaltaisia reseptejä

  • 0 0 Barbeque-seitan
  • 1 0 Mehevä seitan
  • 1 0 Merimiehen Heilan Pata
  • 6 10 Täytetyt punaiset paprikat 19.7.2016
  • 2 1 BBQ-kastike
  • 3 4 Porkkanaa ja ruusukaalia

Kommentit

Kaipaatko odotellessasi ruoan valmistumista jotain katsottavaa Telkusta? Täältä löydät etsimäsi: TV-ohjelmat tänään