|
|
||
Hae muita reseptejä
Samankaltaiset reseptit
Kumppanit
Viikon reseptivinkki
mahtava suklaakakku
- Katsottu: 13267
- Laske kalorit
- Lähetä kaverille!
- Kommentit (5)
-
Valmistusaika 2 tuntia
- Tulosta resepti
Ohjeet
pohja:
sekoita voi sokeri ja suola tasaiseksi taikinaksi. lisää joukkoon jauhot ja munankeltuaiset. sekoita taikina kiinteäksi murumaiseksi ja lisää vielä vesi. pyöritä taikinasta tanko tai pallo ja laita kelmussa jääkaappiin vähintään tunniksi. levitä taikina piirasvuokaan joka on 28 cm halkaisijaltaan, jos kyseessä on pienempi vuoka voi taikinasta käyttää vain puolet jotta pohjasta saa hyvin ohuen. esipaista uunissa 180 asteessa 10minuuttia.
täyte:
mittaa voi, paloiteltu suklaa, kaakaojauhe ja suola kulhoon ja nosta se kiehuvan vesikattilan päälle. sekoittele aina välillä niin kauan kunnes kaikki aineet ovat sulanneet tasaisesti. vatkaa toisessa kulhossa munat ja sokeri kevyeksi vaahdoksi. sekoita ranskankerma munasokeri vaahtoon. lisää lopuksi sulannut suklaaseos ja sekoita se hyvin. laita taikina esipaistetun piiraspohjan päälle ja paista uunissa 150 asteessa n.45 minuuttia.
anna piirakan jäähtyä vähintään 45 minuuttia ennen tarjoilua. piirakkaan sopivat vadelmat ja vaniljajäätelö erinomaisesti .
Vinkki! Lataa Kotikokki.net-haku omaan selaimeesi ja etsi Kotikokki-ruokaohjeita suoraan selaimen oman hakukentän kautta! Hae Kotikokki-pikahaku tältä sivulta.
Kommentit
tämä on ehdottomasti paras suklaakakku!!!suosittelen tätä kaikille suklaan ystäville!
Tekijän kommentti
Aika makian näkönen läjäys totta tosiaan :)
mari76 26.07.2007 klo 20:16
voi olla aika nami!
xenico 11.11.2007 klo 10:18
joo tää kakku on tosi nami :)
miltsu 15.11.2007 klo 15:06
syötävän hyvää nam
heituli 25.11.2007 klo 12:33
Vain rekisteröityneet käyttäjät voivat kommentoida. Ole hyvä ja kirjaudu sisään.
Sulje ikkuna