|
|
||
Kumppanit
Allut eli pienet aleksanterinleivokset
Raaka-aineet
200 g |
margariinia |
|
1 |
keltuainen |
|
½ dl |
sokeria |
|
4 dl |
vehnäjauhoja |
|
n. 1 dl |
vadelmahilloa |
|
4 dl |
tomusokeria |
|
|
vahvaa |
|
pari palaa |
tummaa suklaata |
|
Ohjeet
Jälkiruoat ja herkut
Anna margariinin pehmetä huoneenlämmössä hetki. Sekoita siihen sitten sokeri. Kaada joukkoon jauhot ja nypi sormin murumaiseksi seokseksi. Lisää lopuksi keltuainen ja sekoita nopeasti tasaiseksi taikinaksi. Siirrä hetkeksi kylmään jähmettymään. Kaaviloi taikina sitten (kahden leivinpaperin välissä kätevintä) ohueksi , suorakulmaiseksi levyksi pellille (irrota päällimmäinen paperi), käytä apuna tarvittaessa jauhoja. Paista kakkulevyä 200-asteisen uunin keskitasolla noin 10 min. Anna jäähtyä.
Leikkaa levy kahtia ja levitä toiselle puolelle vadelmahilloa. Irrota toinen levy leivinpaperista varovasti esim. lastan avulla ja aseta hillokerroksen päälle (varo, kakkulevy murtuu herkästi). Sekoita tomusokeriin punaista marjamehua, jotta saat kuorrutuksesta vaaleanpunaista ja notkeaa seosta. Levitä kuorrutus veitsen avulla leivoslevyn päälle. Sulata suklaapalat mikrossa ja valuta siitä kuorrutuksen päälle viiruja. Vedä veitsellä poikkisuuntaan kevyitä viiltoja, jotta suklaaraitoihin tulee piikkikuvioita. Anna leivoshässäkän jähmettyä ja tekeytyä jääkaapissa muovikelmun alla mielellään seuraavaan päivään ja leikkaa sitten varovasti pieniksi suupaloiksi - tarjoile!
Vinkki! Lataa Kotikokki.net-haku omaan selaimeesi ja etsi Kotikokki-ruokaohjeita suoraan selaimen oman hakukentän kautta! Hae Kotikokki-pikahaku tältä sivulta.
Kommentit
Oot aika jauhonäppi ;)..Hyvän näkösiä leivoksia eikä maussakaan mitään vikaa veikkaan :)
Kyllä on hienon näköisiä!
Komppaan edellisiä! Sinussa on selvästi kuvaajan vikaa:)
Jopas näyttää herkullisille.
Tein kerran ristiäisiin näitä sinisellä kuorrutuksella. Oli mennä hermo, taikina murtus kyllä niin helposti. Olivat tosi hyviä ja nättejäkin tuli. Toisen kerran tein häihin valkoisella kuorrutteella, silloin meni jo paremmin. Kokemus karttuu...
Hei, maku oli ihana ja alku onnistui hyvin. En vain saanut kovinkaan montaa julkaisukelpoista koska pohja murtui niin helposti. Ensi kerralla teen kaksinkertaisena niin saa useamman sievän. tv Lynx
näyttää ihanilta! Kysyisin tietääkö joku miten iso annos tästä tulee, kun ajattelin kokeilla tehdä näitä ihania herkkuja?! :)
näyttää ihanilta! Kysyisin tietääkö joku miten iso annos tästä tulee, kun ajattelin kokeilla tehdä näitä ihania herkkuja?! :)
NAMIII!! kiitos, oli aivan ihania..
ihanaa tämäkin leivontahulluna pääsee ehdottomasti kokeiltavien listalle..
En ole ikinä maistanut, mutta näyttää mitä herkullisimmilta. pitää kokeilla :)
Aion kokeilla ohjettasi, mutta teen sinisen pinnan, tyttärenpojan rippijuhliin. Olen kerran tehnyt ja oli tosi murenevaa sorttia, mutta eiköhän se onnistu kun tietää varoa.
Nää on hyviä!! :)
Ihanan näköisiä!
Kirjaudu sisään kommentoidaksesi! Jos et ole vielä Suomen suurimman kokkikerhon jäsen, rekisteröidy suoraan tai
Sulje ikkuna
Tekijä: