Mustikkajuustopiirakka

10 annosta

Raaka-aineet

POHJA:
150 g margariinia
½ dl sokeria
1 kananmuna
3 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
1 rkl kylmää vettä
Täyte:
250 g MAITORAHKAA
150 g Ranskankermaa
1 kanamuna
1 dl sokeria
tl vanilliinisokeria
1 rkl sitruunamehua
1 rkl perunajauhoja
4-5 dl mustikoita

Jaa resepti

Ohje

Vaahdota pehmeä margariini ja sokeri, sekoita joukkoon kananmuna. Lisää joukkoon vehnäjauhot, joihin leivinjauhe on sekoitettu. Sekoita vesi joukkoon nopeasti. Taputtele taikina uunivuoan (esim. pyöreä) pohjalle ja reunoille. Sekoita keskenään täytteen aineet lukuunottamatta mustikoita. Kaada mustikat pohjan päälle. Halutessasi voit sekoittaa niihin ensin 1-2rkl perunajauhoja, jotta piirakan täytteestä tulee jäykempi. Kaada täyte mustikoiden päälle. Paista piirakkaa 175 asteisessa uunissa n. 50 min, tai kunnes piirakka on täysin kypsä. Tarjoa piirakka täysin jäähtyneenä.

- Laktoosittoman tai vähälaktoosisen piirakan valmistat, kun käytät asianmukaisia maitotuotteita.

- Munaton piirakka onnistuu korvaamalla pohjataikinan kananmuna esim. omenasoseella. Kananmunan voi jättää myös kokonaan pois, silloin jauhoja kannattaa hieman vähentää. Täytteessä olevan kananmunan voi myös huoletta jättää pois.

Samankaltaisia reseptejä

Kommentit

-leipuri-hiiva-

Kaipaatko odotellessasi ruoan valmistumista jotain katsottavaa Telkusta? Täältä löydät etsimäsi: TV-ohjelmat tänään