Kanapiirakka

30 - 60 min

Raaka-aineet

450 g broilerinsuikaleita (marinadissa tahi ilman)
3 pientä nippusipulia varsineen
1-2 kynttä valkosipulia
3-4 (palaa) aurinkokuivattua tomaattia
n. 50 g sinihomejuustoa
1-2 dl emmental-raastetta
2 dl kermaviiliä
1 kananmuna
mustapippuria, paprikaa, timjamia yms.
1 pkt ruis-perunataikinaa (~400g, pakaste)

Jaa resepti

Ohje

Sulata piirakkataikina esim. yön yli jääkaapissa tai pari tuntia huoneenlämmössä. Painele piirakkavuokaan (tiskiä säästät vuoraamalla vuoan leivinpaperilla). Silppua sipulit ja valkosipulin kynnet sekä aurinkokuivatut tomaatit (saksilla sujuu myös hyvin, suikaleeksi tai pieneksi silpuksi asti). Paista broileri pannulla. Käytä mielen mukaan marinoitua tai naturellia, itse käytin tällä kertaa paistosuikaleita siinä perusmarinadissa (ei hunaja, en voi sietää sitä). Naturellia käytettäessä kannallaa pannulle lorauttaa tilkka tomaattien öljyä (mikäli ne on säilötty öljyyn) ja mausteita pitää laittaa rohkeammin. Lisää pannulle sipulit ja mausteet, paistele sen aikaa kun taistelet Aurapaketin auki ja sekoitat kermaviilin ja emmental-raasteen keskenään. Kippaa kanat vuokaan (jonka olet mahdollisesti esipaistanut, jos olet huomannut lukea pakkauksen kunnolla, toisin kuin eräät...), murusta päälle haluamasi määrä sinihomejuustoa (ei tietenkään ole pakko olla Auraa). Kaada päälle vielä kermaviili-juustoseos - ja koska et varmaankaan pysty kieltäytymään, ripottele pinnalle vielä hippunen juustoraastetta. Paista noin 175 asteessa 30-40 minuuttia.

Samankaltaisia reseptejä

  • 1 0 Jauhelihapiirakka # 2
  • 3 1 Jauhelihapiirakka
  • 0 0 Kinkkupiirakka
  • 14 6 Kanapiirakka
  • 0 1 Kanapiirakka
  • 0 0 Kermainen quornkastike alá mitä kaapista löytyy

Kommentit

peltipurkki
Oah mikä tuoksu... Jospa vielä maltan hetken odottaa niin en polta suutani ihan karrelle :)

Kaipaatko odotellessasi ruoan valmistumista jotain katsottavaa Telkusta? Täältä löydät etsimäsi: TV-ohjelmat tänään