Munavoi karjalaisille piirakoille

4 annosta Alle 15 min

Raaka-aineet

3 kpl kananmunia
80 - 100 g pehmeää, normaalisuolaista meijerivoita
fleur de sel - suolaa

Jaa resepti

Ohje

Ota voi hyvissä ajoin huoneenlämpöön pehmenemään. Keitä kananmunia 9 - 10 minuuttia ja jäähdytä huoneenlämpöisiksi.

Kuori kananmunat ja pilko hiukan pienemmiksi pienehköön, mutta kuitenkin tarpeeksi suureen posliinikulhoon (mueslikuppi käy hyvin). Lisää päälle puolet voista ja hyppysellinen suolaa oman maun ja terveyden mukaan.

Vetele pienellä, terävällä veitsellä kuin viiltäen kananmuna - voimassan läpi, pilkkoen kananmunat näin pieniksi kuutioiksi. Älä kuitenkaan vaivaa tai sekoita munavoita - näin se pysyy ilmavana. Lisää leikkaamisen puolessa välissä loput voista ja jatka viiltämistä ristiin rastiin, kunnes valkuaiset ovat pieniä kuutioita.

Voita tulisi olla vain sen verran, että se sitoo kananmunat, mutta se sekoittuu itsessään keltuaisiin ja on näin melkein "näkymätön". Karjalassa kuitenkin käytettiin voita mahdollisimman niukasti omassa tuotantotaloudessa, koska emännät myivät sitä mielellään lisätulona.

Valmista tarjoiltavaksi piirakoiden tai paahdetun ruisleivän kanssa.

Hyvää Ruokahalua!

Samankaltaisia reseptejä

Kommentit

FutoMaki
Pehmeää herkkua herkkupiirakoille...

Kaipaatko odotellessasi ruoan valmistumista jotain katsottavaa Telkusta? Täältä löydät etsimäsi: TV-ohjelmat tänään