11 091
11 091

Kanipata Espanjassa.

5 annosta 2 - 3 h

Raaka-aineet

1 kpl kani n. reilun kilon painoinen, pilkottuna, plus maksa ja munuaiset.
vehnäjauhoja, suolaa, mustapippuria
oliiviöljyä paistamiseen
3 kpl uusia keltasipuleita varsineen
1 kpl punasipulia
5 kynttä valkosipulia kokonaisina
1 porkkana
½ vihreää paprikaa
1-2 kuorittua omenaa
2 laakerinlehteä
ripaus raastettua muskottipähkinää
tuoretta rosmariinia ja timjamia
2 dl kuivaa valkoviiniä
2,5 dl kuivaa siideriä
5 dl kanalientä

Jaa resepti

Ohje

Ripottele suolaa ja pyöritä mustapippuria myllystä lihapalojen kummallekin puolen. Kieritä palat vehnäjauhossa ja paista runsaassa oliiviöljyssä ruskeiksi.Lado kappaleet uunivuokaan isohkoiksi lohkoiksi leikattujen sipulien, valkosipulinkynsien, porkkanan, paprikan, omenien ja mausteiden kera.

Sekoita liemen ainekset keskenään ja kaada vuokaan,

Paista 180 asteessa parisen tuntia ja vaikka enemmänkin, kunnes lihat ovat aivan kypsiä.

Lisää melkein loppuvaiheessa sisäelimet kypsymään ruoan pinnalle.

Lientä saa olla melko paljon. Maistui aivan ihanalta, kun sipulit ja omenat ja mausteet olivat siihen antaneet lihan lisäksi oman arominsa.

Maistuu batongin kera aivan siltään tai perunamuusikin sopii, meillä oli lisukkeena kumpaakin.

 

Samankaltaisia reseptejä

  • 5 5 LiekkiLohi
  • 0 0 Kurttukaalin säilöntä 3.12.2021
  • 5 6 Veriappelsiinirisotto 26.1.2021
  • 1 0 Uunissa paistetut viiriäiset
  • 19 6 Loimulohi
  • 1 1 Taytettya kananrintaa balsamicokastikkeella ja uusilla perunoilla

Kommentit

Kaipaatko odotellessasi ruoan valmistumista jotain katsottavaa Telkusta? Täältä löydät etsimäsi: TV-ohjelmat tänään