24 405
24 405

Muunneltava vaalea leipä

Raaka-aineet

2,5 dl vettä
1 pss kuivahiivaa
6 dl vehnäjauhoja
1 tl suolaa
0,5 dl RUOKAÖLJYÄ

Jaa resepti

Ohje

Lämmitä vesi hiukan kättä lämpimämmäksi. Sekoita kaikki aineet keskenään kimmoisaksi taikinaksi ja anna kohota kaksinkertaiseksi.

Pari vaihtoehtoa paistamiseen

  1. Paista "tavalliseksi" vehnäleiväksi" 200 asteessa noin 45-60 min uunista riippuen.
  2. Kaulitse tai painele sormin taikina pellille tasaiseksi levyksi ja ripottele päälle oliiviviipaleita ja fetakuutioita, kostuta pinta kevyesti öljyllä. Paista 200 asteessa uunista riipuen 15-25 min.
  3. Kaulitse taikina levyksi ja sivele levyn pintaan haluamaasi tuorejuustoa ja tuoreita yrttejä. Kääri rullalle ja leikkele sämpylöiksi tai paista täytettynä patonkina, paista kuten edellä.
  4. Korvaa osa jauhoista vehnänleseillä tai kaurahiutaleilla ja leivo sämpylöiksi tai kokonaisiksi leiviksi.
  5. Lisää leipään kuminaa, oreganoa tai muita mausteita mielesi mukaan, myös tomaattimurska sopii pieninä määrinä.

 

Samankaltaisia reseptejä

Kommentit

Pihla
Kuvassa "perusleipä". Pohjan toimivuutta rajaa vain mielikuvitus.

Kaipaatko odotellessasi ruoan valmistumista jotain katsottavaa Telkusta? Täältä löydät etsimäsi: TV-ohjelmat tänään