Kumppanit

Mahtavat MokkaPalat

Kirjaudu tallentaaksesi
resepti pöytälaatikkoosi

 
 
 

Raaka-aineet

pohja:

 

4 kpl

kanamunaa

 

4,5 dl

sokeria

 

250 g

voita sulatettuna

 

3 dl

maitojuomaa (rasvaton)

 

7-8 dl

vehnäjauhoja

 

4-5 tl

leivinjauhetta

 

4-5 tl

vaniljasokeria

 

4-5 rkl

kaakaojauhetta tummaa

 

kuorrute:

 

75 g

voita sulatettuna

 

5-6 dl

tomusokeria

 

5 rkl

vahvaa kahvia (aamuista
keittimestä)

 

2 rkl

kaakaojauhetta tummaa

 

3 tl

vaniljasokeria

 

koristeita - valmiita

 

Ohjeet

Jälkiruoat ja herkut - 20 annosta

Sulata ensin voi (mikrossa) juoksevaksi.


Vaahdota munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Lisää sekaan vuorotellen maitojuoma ja kuivat aineet, sekoita kokoajan. Lisää lopuksi sulatettu jäähtynyt voi. Sekoita.


Kaada seos leivinpaperin päälle uunipellille, tasoita. Paista uunissa 200 astetta 15 - 20 min.


Anna jäähtyä.


Valmista kuorrute. Sekoita / vatkaa kaikki ainekset sekaisin keskenään. Levitä kuorrute jäähtyneen pohjan päälle. Tasoita (lastalla).


Koristele.


Leikkaa paloiksi.

Katso Kotikokin päivän resepti

Vinkki! Lataa Kotikokki.net-haku omaan selaimeesi ja etsi Kotikokki-ruokaohjeita suoraan selaimen oman hakukentän kautta! Hae Kotikokki-pikahaku tältä sivulta.

Kommentit

 

Suussa sulava ja aina niin ihku!

Tekijän kommentti

herkullisen näköisiä, varmasti tykkäisin. :)

Carpo 10.02.2010 klo 15:04

Kiitos Carpo! Mä en muistanutkaan miten hyviä näistä tulee... Voisikin tehdä vähän useammin... Lapsille Tietysti!

isabella 10.02.2010 klo 15:18

Nämä on aina niin maistuvia.

AIMATO 10.02.2010 klo 16:07

Nämä ovat hyviä.Peukku

kultakal 10.02.2010 klo 16:29

Nämä maistuu aina peukku

tupukari 10.02.2010 klo 16:59

Nämä on tosiaan mahtavia mokkapaloja.:)

tatska 10.02.2010 klo 17:19

Ovat tosiaan mahtavat. Näistä tykkään ja peukutan! :)

ainora100 10.02.2010 klo 19:09

Nämä on minunkin lemppareita ja aivan ihania onkin! Komeita ovat sinun tekemäsi, että voi kun sais, nam, ja nam, peukuttaaaaaa!! :P

peetu1 10.02.2010 klo 20:14

Kiitos kaikille kommenteista ja peukuista! Näistä tuli kyllä ihanan paksuja ja pehmeitä... Nams!

isabella 10.02.2010 klo 20:58

Tein tällä ohjeella ja onnistui hyvin. Herkullisia! :)

-Jo- 16.02.2010 klo 15:59

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi! Jos et ole vielä Suomen suurimman kokkikerhon jäsen, rekisteröidy suoraan tai :n kautta

Kumppanit