Kumppanit

Valkosuklaarahkaleivokset

Kirjaudu kopioidaksesi resepti pöytälaatikkoosi.

Jaa: Del.icio.us (Mitä nämä ovat?)

Raaka-aineet

kääretorttupohja:

 

4

kananmunaa

 
 

1 ½ dl

sokeria

 
 

1 dl

tavallista vehnäjauhoa
tai gluteenitonta
jauhoa

 

½ dl

perunajauhoja

 

1 tl

leivinjauhetta

 
 

valkosuklaarahka:

 

100 g

fazerin valkosuklaata
(lemon-lime)

 

2 ½ dl

vispikermaa

 

1

sitruunan kuori
raastettuna

 

200 g

valion maustettua
sitruunarahkaa

 

5

liivatelehteä

 

2 tl

vaniljasokeria

 

½

sitruunan mehu

 

päälle:

 

½ dl

vettä

 

hieman sokeria

 
 

1 ½ prk

piltti-mangososetta

 

5

liivatelehteä

 

Ohjeet

8 annosta

Valmista kääretorttupohja:

1.Vatkaa munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Lisää keskenään sekoitetut kuivat aineet ja levitä taikina leivinpaperilla vuoratulle uunipannulle.

Valkosuklaarahkan valmistus:

1.Kuumenna kerma kattilassa kiehuvan kuumaksi. Lisää raastettu sitruunankuori tähän. Nosta liedeltä ja pilko suklaa joukkoon. Sekoita, kunnes suklaa on kokonaan sulanut. Nosta jääkaappiin viilenemään pariksi tunniksi.

2.Kun valkosuklaakerma on jäähtynyt kokonaan ja on kylmää, vatkaa se vaahdoksi. Lisää sitruunarahka ja vatkaa vielä hetki.

3.Liota liivatelehtiä n. 5 minuuttia kylmässä vedessä. Purista sillä aikaa puolikkaan sitruunan mehu ja laita se kattilaan ja lisää vaniljasokeri. Lisää lionneet ja hyvin puristetut liivatelehdet kuumaan nesteeseen ja hämmennä, kunnes ne ovat sulaneet. Anna nesteen hiukan jäähtyä, ennen kuin lisäät sen suklaarahkaan.

4.Leikkaa kääretorttupohja kahtia, vuoraa sopiva neliömäinen vuoka kelmulla ja asettele toinen puolikkaista pohjalle.

5.Kaada hieman jäähtynyt liivateneste rahkaan ja kumoa rahka pohjan päälle. Nosta toinen torttupohja päälle. Jos mahdollista, laita päälle pieni paino.

6.Anna hyytyä jääkaapissa noin 2-3 tuntia.

7.Valmista mangohyytelö laittamalla kattilaan vesi, sokeri ja mangososeet. Anna liivatteiden olla taas n. 5 minuuttia kylmässä vedessä (Vastaavasti voit tehdä tämän hyytelösokerilla, jolloin pois jäävät sokeri ja liivatteet. Pakkauksessa on selkeät ohjeet.)

8.Jos teet sokerilla ja liivatteella, niin anna nesteen kiehahtaa ja lisää liivatteet sekaan. Sekoita, kunnes liivatteet ovat sulaneet. Anna jäähtyä aika haaleaksi kuitenkin niin, ettei neste ala hyytyä ja lisää seos sen jälkeen jääkaappikylmän tortun päälle ja nosta taas pariksi tunniksi hyytymään jääkaappiin.

9.Kun mangososepäällinenkin on täysin hyytynyt, leikkaa leivoksiksi, joko neliöiksi tai kuviomuotilla. Sulata valkosuklaata hieman ja koristele päällinen haluamallasi tavalla.

Vinkki! Lataa Kotikokki.net-haku omaan selaimeesi ja etsi Kotikokki-ruokaohjeita suoraan selaimen oman hakukentän kautta! Hae Kotikokki-pikahaku tältä sivulta.

Kommentit

 

Yllättävän hyvin onnistui eikä tullut liian makea =)

Tekijän kommentti

onpas ihanan näkösiä. ihan hävettää omat sähellykset :D

rikkau 28.05.2007 klo 19:08

vitsi, et oot saanu nätin näköseksi :) seuraavax näitä täytyy kokeilla :)

Damitix 30.05.2007 klo 19:03

wau! upeita :)

askelmittari 29.07.2007 klo 13:22

Onpas mahtavan näköset kahveleivät!

Annikaali 01.08.2007 klo 15:53

onpas kauniita ,olet saanutkin jo kehuja ,mutta ei lisä pahenna.

pipsaka 22.09.2007 klo 10:21

Vain rekisteröityneet käyttäjät voivat kommentoida. Ole hyvä ja kirjaudu sisään.