Kaiserwurstsalat

2 annosta Alle 15 min

Raaka-aineet

200 g lauantaimakkaraa (siivutettu)
370 g Felix Vihannessekoitus (etikkasäilyke lasipurkissa)
2-3 rkl saksanpähkinäöljyä
1-2 rkl riisietikkaa
1 dl kasvisten säilöntälientä
4-5 rkl keväsipulia renkaina
**********
paahdettua leipää oman valinnan mukaan
tai pastettuja perunoita / paistinperunoita

Jaa resepti

Ohje

Leikkaa ohuet siivut yhtä ohuiksi suikaleiksi. Leikkaa Vihannessekoitus (kukkakaalia, porkkanaa, paprikaa, minimaissia, cornichon - kurkkuja) siivuiksi ja leikkaa sekoituksen hillosipulit nelhään lohkoon. Sekoita kaikki hyvin keskenään.

Mausta mausteliemellä, öljyllä ja etikalla. Sekoita hyvin ja anna mausta tunti jääkapissa hyvin peitettynä. Voidaan myös heti siirtyä seuraavaan vaiheeseen, joka tekee ruuasta nopean ja yksinkertaisen koko perheelle varsinkin lounaaksi tai yksinkertaiseksi iltaruuaksi.

Lopuksi leikkaa kevätsipuli ohuiksi renkaiksi ja lisää hyvin salaattiin. Tarjoillaan heti paahdetun leivän kanssa.

Mainio pääruoka lounaalle, johon sopivat myös paistetut perunat tai paistinperunat lisukkeeksi, kuten saksankielisillä alueilla on tapana. Sopii varsinkin kuumille kesäpäiville...

Guten Appetit!

Tähän reseptiin linkitetyt reseptit

Samankaltaisia reseptejä

Kommentit

FutoMaki
Syödään yleensä täytenä ateriana, ei alkupalana tai salaattina...

Kaipaatko odotellessasi ruoan valmistumista jotain katsottavaa Telkusta? Täältä löydät etsimäsi: TV-ohjelmat tänään