|
|
||
Samankaltaiset reseptit
Kumppanit
Kevyempi juustokakku ilman uunia
Raaka-aineet
100 g |
kaurakeksejä |
|
30 g |
sulatettua voita tai |
|
2 dl |
vaahtoutuvaa |
|
2 dl |
rasvatonta maitorahkaa |
|
2 dl |
maustamatonta |
|
3/4 dl |
hienoa sokeria |
|
1 rkl |
vaniljasokeria |
|
1/2 |
sitruunan puristettu |
|
4 |
liivatelehteä |
|
250 g |
tuoreita tai |
|
1/2 dl |
hienoa sokeria |
|
|
kylmää vettä |
|
Ohjeet
Jälkiruoat ja herkut - 8 annosta
Pohja: Hienonna keksit (piparitkin käyvät). Sekoita joukkoon sulatettu rasva. Leikkaa leivinpaperista halkaisijaltaan 26 cm:n irtopohjavuoan kokoinen ympyrä, peitä vuoan pohja paperilla, tasoita muruseos paperille ja laita vuoka jääkaappiin täytteen tekemisen ajaksi.
Täyte: Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen. Vatkaa vaniljakastike vaahdoksi. Sekoita vaahdon joukkoon maitorahka, Kevyt-Viola, sokeri, vaniljasokeri ja sitruunamehu. Kuumenna 1/2 dl vettä kiehuvaksi ja liuota 10 minuuttia lionneet, puristetut liivatelehdet vesitilkkaan. Sekoita täyteseokseen. Kaada täyte vuokaan, peitä kelmulla ja laita jääkaappiin hyytymään ainakin 3-4 tunniksi, mieluiten yön yli.
Kastike: Hienonna marjat teho- tai sauvasekoittimella tai purista siivilän läpi. Lisää sokeria maun mukaan ja kylmää vettä sopivan sakeuden saamiseksi. Herkusta saa laktoosittoman sopivilla raaka-ainevalinnoilla.
Nauti!
Vinkki! Lataa Kotikokki.net-haku omaan selaimeesi ja etsi Kotikokki-ruokaohjeita suoraan selaimen oman hakukentän kautta! Hae Kotikokki-pikahaku tältä sivulta.
Kommentit
Tosi hyvää! Kannattaa kokeilla lakkahillon kanssa.
samaa voin sanoa minäkin; oli todellinen namiohje. vaniljakastikkeessa on taikaa.. (:
näyttää tosi hyvältä :)
Paistoin pohjan murotaikinasta ja tuo päällyste sopi siihen oivallisesti.
todella hyvää! loistava ohje!
Kakku on jääkaapissa hyytymässä, tuskin maltan odottaa, että pääsee maistamaan.
Kannattaa kokeilla notkistaa tuorejuusto sitruunamehulla, ennen kuin lisää sen muihin aineisiin. Itselläni oli ainakin hankaluuksia saada täytteestä tasaista, kun juusto meinasi jäädä paakuille.
Hiukkasen oli namia! Teen ihan varmasti toistekin!
Tulipa viikonloppuna kokeiltua ja oli kyllä tosi hyvää!!!
Erittäin hyvä, kevyt ja raikas.
Tätä tuli kokeiltua toissaviikonloppuna. Erinomaisen piristava, mansikkakastike + juusto - yhdistelmä todella toimi!
Oli kyllä tosi hyvää myös mangon kanssa. :)
tein nyt toista kertaa jo, hirveän hyvää. Tehosekoitin n. puoli kiloa pakastemansikoita ja lisäsin hyytelösokeria, jolloin kakku sai päälle kivan punaisen kerroksen, ja oli muuten ihan älyttömän hyvää niin, kannattaa kokeilla.
Nams, vois olla hyvää ;) tää voisk olla yks vaihtoehto mitä vien opelle ny keväällä 6. päättäjäis lahjaks :D
Ihanaa oli ja suhteellisen helppo tehdä.
Todella hyvä resepti, olen käyttänyt jo monta kertaa eri "mausteilla": mansikka, mango, porkkana, punaherukka. Tämä toimii aina pomminvarmasti, ja on helppotekoinen! Kiitos!
Huippu ohje. Tein sen lakkamelballa ja oli aivan ihanan makuinen ja näköinen. Eipä tartte enää hakea ohjetta juustokakulle, se on tässä. !
Ihan helkkarin hyvää :) Laitoin sitruunaa ihan vähän ja kokonaisen limen mehut, loistavaa tuli! Makuasioitahan nuo on, mutta kannattaa kokeilla. Irtovuokaa en omista, mutta hyvinhän tuo pienessä lasikulhossakin onnistui.
Napsasin kopion pöytälaatikkoon ja viikonloppuna jälkiruuaksi vieraille tehdään, jos ei jo ennemmikin. On kyllä ihanan näköistä!
Itse olen tehnyt pohjan ryvitan ruisnäkkäristä ja sulatetusta rasvasta. :) Ei tule ainakaan liian makeaa ja kuituja piisaa vähän enemmän. Jännä yhdistelmä.
Tein muffinivuokiin juustokakkusia siten, että jokaisen muffinivuoan pohjalle asettelin digestive- tai kaurakeksin, vuoan pohjan koosta riippuen. Näin ei tarvitse ylimääräistä voita. Sokerin korvasin makeutusaineella.
Mitenköhän tämä toimisi espressolla maustettuna, ei taida uskaltaa kokeille...*kahvihiiri*
Jos tekee pikkuvuokaan (olikohan jtn 20 cm) niin kuinka paljon tuota ohjetta pitäis pienentää? Puolet?
Tulkoonpa tännekin kirjatuksi, että ympyröiden pinta-alojen laskentakaavat, vai mitä tässä tarvitaan, ovat päässeet minulta unohtumaan, mutta Viikonloppukokki kuulemma päätyi ihan kohtuulliseen tulokseen puolittamalla ja puolukka-vadelmakuorrutus kruunasi herkun. Kokeilenpa itsekin joku päivä tuota yhdistelmää.
Täältä on tulossa kuvia siihenkin jos kelpaa. Katsotaan että osaanko linkittää sieltä sitte tänne :S
vai miten lie menikään :D
Aivan mielettömän hyvää!!! Kolme kertaa jo tullut tehtyä.... :D
Hyvältä näyttää!!=D
Todella ihanaa! Raikas eikä niin raskas maku.
Pari miesvierasta tykkäsi. Kakkua tehdessä alkoi liivate ällöttää. Täyte jäi liian löllöksi.
ihanaaa!!!!suotaan seitsemästä taivaasta.kelpaisi kuningattarellekkin:D
oon tehny tätä monesti ja laittanut mangososekoristelun päälle. taivaallisen hyvää! lähtee taas viemisenä huomisiin illanistujaisiin!
Mitä tarkoitat pienillä liivatelehdillä? Eikö ne yleensä myydä saman kokoisina? Osaako joku sanoa, jos käytän liivatelehtien sijasta liivatejauhetta, kuinka paljon sitä tulisi laittaa? Purkin kyljessä olevalla ohjeella kun viimeksi ei ainakaan tullut hyvää..
Hyvä huomio. En enää mitään. Aikanaan liivatetta myytiin tuplakokoisina lehtinä, ja alun perin reseptiä kirjoittaessa niitä oli vielä kaapissani, vaan ei ole enää, tuskin muillakaan. Minuakin kiinostaisi jauhe, liekö joku jo vastannut.
Pitäisi joskus kokeilla. NIIN herkullisen näköistä, että vesi herahtaa kielelle!
Kaunis kuva ja kuulostaa kans tosi hyvältä!
Aion tarjoilla tätä synttärivieraille huomenna. Kuola jo meinaa valua, vaikka en ole aloittanutkaan.. :)
Kirjaudu sisään kommentoidaksesi! Jos et ole vielä Suomen suurimman kokkikerhon jäsen, rekisteröidy suoraan tai
Sulje ikkuna
Tekijä: